Piskuinen, reilun viiden miljoonan asukkaan kokoinen Suomi ei ole globaalilla tasolla yksi pinta-alaltaan suurimmista tai väkirikkaimmista maista, mutta maailman mittakaavassa se on menestynyt yhdessä asiassa täysin ylivoimaisesti pienestä koostaan ja väkiluvustaan huolimatta – Suomi on tällä hetkellä globaalin investoinnin silmissä yksi houkuttelevimmista investointikohteista, kun puhutaan teknologisesta kehityksestä.
Pääomasijoituksissa huikea nousu
Suomen vetovoima kansainvälisten sijoittajien silmissä on kasvanut erityisesti 2020-luvulla huimasti. Esimerkiksi vuonna 2022 Suomen pääomasijoitusrahoitus oli huikeat 402 miljoonaa euroa, josta 65 % oli kansainvälisiltä sijoittajilta.
Erityisesti Helsinkiin suuntautuvat pääomasijoitukset ovat huomattavasti muita eurooppalaisia vertailuindeksejä korkeampia. Kyseessä on myös suuri muutos vuoden 2021 tulokseen, jolloin pääomasijoituksia tehtiin 268 miljoonan euron edestä. Vuodessa pääomasijoitusten kasvu on ollut valtava.
Erityisen paikan Suomen houkuttelevuudessa globaalille investoinnille antaisee teknologia. Aina Nokian kultaisista vuosista kansainväliseen maineeseen nousseiden teknologia-alan jättiyritysten, kuten Supercellin ja Rovion, jalanjäljissä suomalaiset teknologiayritykset kantavat sinivalkoista viestiä globaaleilla markkinoilla yhä kovempaan ääneen.
Kun puhutaan pääomasijoituksista, joukosta erottuu edukseen nimenomaan teknologia-ala, sillä aikaisemmin mainitusta yli 400 miljoonan euron sijoituksista jopa 30 % on suuntautunut pelkästään Helsingissä sijaitseviin deeptech-startupeihin vuodesta 2022 lähtien. IT-alan osuus investoinneista on lähes puolet pääomasijoituksista.
Mikä tekee suomalaisesta teknologiasta niin houkuttelevan sijoituskohteen ulkomaalaisten sijoittajien silmissä? Tässä 4 tärkeää syytä.
1.Kotimaisten markkinoiden avaaminen kansainvälisille toimijoille
Teknologia-ala on yksi Suomen tärkeimmistä vientituotteista. Rovion, Ouran, Wärtsilän ja Supercellin kaltaisten maailmanmaineeseen nousseiden yhtiöiden lisäksi kotimaiset markkinat tulevat pian kokemaan Suomessa suuria muutoksia, kun rahapelimarkkinat avataan kansainvälisille toimijoille.
Moni online casino on esimerkiksi tuottanut palveluitaan jo naapurimaassa Ruotsissa. Myös Ruotsi tunnetaan korkeasta teknologisesta kehityksestä ja se on pärjännyt Suomen tavoin kehitystä mittaavissa tilastoissa erinomaisesti. Esimerkiksi Global Innovation Indexin mukaan Ruotsi on yksi harvoista maailman maista, jotka ovat pysytelleet jo useamman vuoden ajan maailman kolmen innovatiivisimman talouden joukossa.
Suomessa ulkomaalaisia sijoittajia pidetään tärkeänä osana suomalaisen teknologian kasvua ja kehitystä, ja siksi kotimaisista markkinoista halutaan tehdä vastaanottavaisempia myös ulkomaalaisille toimijoille – esimerkiksi ulkomaalaiset yrittäjät voivat hakea Suomesta erillistä startup-oleskelulupaa innovatiivisen idean pohjalta.
2.Korkea innovaatio ja startup-yritysten tukeminen
Suomessa on herätty hyvin siihen, miten tärkeää on panostaa kotimaisten teknologiayritysten houkuttelevuuteen globaaleilla markkinoilla ja ohjata tätä kautta ulkomaisia sijoituksia Suomeen. Juuri kyky innovoida on yksi Suomen taloudellisen kilpailukyvyn peruspilareista.
Suomessa erityisesti startup-kulttuuria tuetaan monin eri tavoin ja yksi tärkeimmistä tukien lähteistä on itse Suomen valtio. Valtion tuen ansiosta myös vasta aloittaneilla startup-yrityksillä on paremmat mahdollisuudet innovoida ja kehittää liiketoimintaansa eteenpäin.
Innovaatiota mittaavissa tutkimuksissa Suomi on pärjännyt teknologisesti pitkälle kehittyneiden suurvaltojen, kuten Etelä-Korean, Sveitsin ja Saksan, rinnalla hyvin. Myös tunnettu Global Innovation Index on rankannut Suomen useampaan otteeseen maailman parhaiden maiden joukkoon, kun puhutaan innovatiivisesta kehityksestä.
3.Vahva liiketoimintaympäristö
Kotimaisten markkinoiden kansainvälistymisen ja korkean innovaatiotason lisäksi on tärkeää, että maan teknologista kehitystä tuetaan luomalla vahva ja vakaa liiketoimintaympäristö.
Brittiläisen The Economist -lehden teettämässä rankkauksessa Suomi sijoittui 5.sijalle verrattaessa maan poliittista ja taloudellista tilannetta, markkinamahdollisuuksia, ulkomaisten investointien houkutteluastetta, verotukseen liittyvää politiikkaa ja työmarkkinoita. Vertailussa esille nousivat esimerkiksi Euroopan alhaisimmat yhteisöverot ja suhteellisen alhaiset liiketoiminnan kustannukset.
Tämän lisäksi Suomi pärjää maailmanlistoilla erinomaisesti, kun mitataan korruption, byrokratian ja rikollisuuden tasoa. Tämä vakaa poliittinen ja taloudellinen toimintaympäristö sisältää myös vankan infrastruktuurin, jossa strateginen maantieteellinen sijainti ja edistyksellinen logistiikka ovat nostaneet Suomen erityisesti Pohjois-Euroopan tärkeimpien teknologiakeskusten joukkoon.

4.Tulevaisuuteen investointi koulutuksessa
Globaalin investoinnin näkökulmasta katsottuna on ensisijaisen tärkeää kääntää katse tulevaisuuteen. Sijoittajan on ennen kaikkea pohdittava sitä, kannattaako sijoitus tulevaisuudessa.
Suomi on tullut maailmalla tunnetuksi huippuluokan koulutusjärjestelmästään. Innovaatiota ei synny, jos kukaan ei ole sitä tekemässä, joten koulutukseen panostaminen on yksi suomalaisen innovaation ja teknologisen osaamisen peruspilareista.
Sen lisäksi, että koulunkäynti on ilmaista ja kustannustehokas päivähoito mahdollistaa molempien vanhempien työssäkäynnin, suomalaiset ovat sekä korkeasti koulutettuja että erinomaiset teknologiset taidot omaavia kansalaisia.
Ainutlaatuisia voimavaroja ulkomaalaisille sijoittajille
Mikä tekee Suomesta niin houkuttelevan sijoituskohteen globaaleille sijoittajille? Suomen maantieteellisesti strateginen sijainti, vakaa liiketoimintaympäristö ja vahva innovaatiokulttuuri on tehnyt Suomesta ja erityisesti Helsingistä houkuttelevan sijoituskohteen globaaleilla markkinoilla.
Pienestä väkiluvustaan huolimatta Suomi pärjää myös maailmanlistoilla erinomaisesti monien suurempien teknologiajättien, kuten Saksan, Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen, rinnalla. Suomi erottuu muiden maiden joukosta ainutlaatuisten voimavarojensa, kuten elinvoimaisen startup-kulttuurin ja uraauurtavan deeptech-teknologian ansiosta, joissa keskitytään ennen kaikkea kestävään kehitykseen.
Discover more from eestinen
Subscribe to get the latest posts sent to your email.