Näin valitset omiin tarpeisiisi sopivan tehosekoittimen

Tehosekoitin on yksi keittiön eniten käytetyistä pienkoneista, ja se löytyykin lähes jokaisesta kodista. Se on monikäyttöinen pienkone, jolla voi valmistaa esimerkiksi herkulliset smoothiet koko perheelle. Tehosekoittimien kohdalla valinnanvaraa on todella paljon, joten oikean tehosekoittimen valitseminen voi olla hankalaa. Ennen ostopäätöksen tekemistä on järkevää lukea vertailuja, joissa käydään läpi eri tehosekoittimien hyviä puolia ja mahdollisia puutteita.

Sopiva tehosekoitin joka kotiin

Tehosekoitin, joka sopii yhteen talouteen ja sen tarpeisiin, ei välttämättä sovi kaikkiin koteihin. Jotkut tarvitsevat tehosekoitinta ainoastaan smoothieiden tai juomien valmistamiseen. Joidenkin kohdalla tehosekoittimelle voi olla monia muitakin käyttötarkoituksia, joten tehosekoittimelta vaaditaan tällöin paljon enemmän. Tehosekoitin ostetaan siis sen mukaan, minkälaisia ominaisuuksia siinä on. Sen vuoksi onkin hyvä käydä läpi erilaisia tehosekoitintyyppejä, jotta niiden joukosta osaa valita parhaiten itselleen sopivan.

Erilaisia tehosekoittimia ja niiden hyvät puolet

Monet tehosekoitinvertailut, kuten esimerkiksi blenderi, nostavat esiin eri hintaisia tehosekoittimia. Se onkin tärkeää jo siinä mielessä, että kuluttajien budjetit vaihtelevat huomattavasti. Siinä missä yksi on valmis maksamaan paljon tehosekoittimesta, toiselle riittää ainoastaan perusmalli, josta ei tarvitse maksaa paljoa. Klassiset tehosekoittimet sopivat kaikenlaisille budjeteille, sillä niitä on monessa eri hintaryhmässä. Klassinen tehosekoitin tunnetaan yksinkertaisesta muotoilustaan. Tehosekoittimessa ei ole mitään ylimääräistä, eikä sen muoto ole muuttunut aikojen saatossa. Nuo kirkaskannuiset klassiset tehosekoittimet ovat edelleen tänä päivänä hyvin yleinen näky ihmisten keittiöissä. Monesti näiden tehosekoittimien kannu on niin suuri, että se riittää useamman juoman valmistamiseen kerralla. Klassiset tehosekoittimet sopivat hyvin esimerkiksi suuremmille perheille. Koska kyseessä on niin suosittu tehosekoitin, myös valinnanvaraa on erityisen paljon.

Jos tehosekoitinta käyttää esimerkiksi urheilusuoritusten aikana tai jälkeen hörpittävien smoothieiden valmistamiseen, on sporttiblenderi paras vaihtoehto. Sellaisen mukana tulee monesti sopivan kokoinen juomapullo, jonka voi ottaa mukaan urheilutreeneihin tai vaikka juoksulenkille. Kaikkein parasta sporttiblendereissä on se, että juoma tehdään suoraan tuohon juomapulloon, jolloin tehosekoittimen käytöstä ei aiheudu edes tiskattavaa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että sporttiblenderi sopii vain yhden juoman valmistamiseen.

Tehosekoitinmarkkinoilta löytyy myös erityisen kovatehoisia tehosekoittimia. Ne tunnetaan toisella nimellä High power -tehosekoittimina. Nimensä mukaisesti niiden tehokkuus on siis normaalia tehosekoitinta huomattavasti parempi. Kovatehoisella tehosekoittimella voi käytännössä pilkkoa tai soseuttaa mitä tahansa. Sitä voi käyttää niin pyreiden, keittojen kuin vaikkapa dippienkin tekemiseen. Edes perunat, porkkanat tai lantut eivät ole High power -tehosekoittimelle liian kovia. High power -tehosekoitin on siis paras valinta silloin, jos tehosekoittimen käyttö ei jää ainoastaan smoothien tekemiseen, vaan pienkonetta haluaa hyödyntää yleisesti keittiössä.

Markkinoiden uudet tehosekoittimet

Koska tehosekoittimien suosio kasvaa jatkuvasti, tulee markkinoille uusia tuotteita, joiden avulla tehosekoittimia voi hyödyntää aina vain monipuolisemmin. Vakuumitehosekoitin on kaikista uusin tulokas, joka on onnistunut saamaan jo lyhyessä ajassa jalansijaa. Monet käyttäjät ovat ihastuneet sen ominaisuuksiin ja sen vuoksi suosivat nykyään vakuumitehosekoitinta. Ulkoasultaan pienkone näyttää hyvin paljon klassiselta tehosekoittimelta, mutta toimintatavoissa on suuri ero.

Vakuumitehosekoitin nimittäin valmistaa esimerkiksi smoothiet tyhjiössä. Tästä tulee myös sen nimi. Tyhjiötä hyödynnetään sen vuoksi, että kun vitamiinit tai muut ravintoaineet ovat kosketuksissa hapen kanssa, monet tärkeät ravintoaineet ikään kuin häviävät juomasta. Kun juoma valmistetaan tyhjiössä, eivät tärkeät ravintoaineet ole koskaan kosketuksissa hapen kanssa. Vakuumitehosekoitinta hyödyntämällä juomista voidaan siis saada terveellisempiä. Hedelmien, vihannesten ja marjojen hyvät ja terveelliset ravintoaineet säilyvät. Tämä on se syy, miksi vakuumitehosekoitin on jo nyt lunastanut paikkansa ihmisten suosiossa.

(Külastatud 416 korda, 1 külastust täna)