Tampere Kasino ja Uros Live Areena

Kauan odotettu Tampereen kasino aukeaa joulukuussa 2021. Tähän saakka Suomessa on ollut vain yksi oikea ns. kivijalkakasino Helsingissä, Helsinki Casino. Uusi kasino tulee päivittämään suomalaisen kasinomarkkinan kerralla ihan uusiin ulottuvuuksiin, sillä nyt on luvassa jotain todella modernia ja samalla suomalaista. Kun kasinoa aikanaan suunniteltiin, ei varmasti kenelläkään ollut tiedossa, miten valtavasti maailma on vuoden 2020 ja 2021 aikana muuttunut koronapandemian aikana. Näihinkin muutoksiin on varmasti kiinnitetty huomiota kasinon suunnittelussa ja viimeistelyssä.

Kyseinen kasino valmistuu Tampereen keskustaan, junaradan päälle rakentuvaan monitoimikeskukseen. Sijainniltaan kyseinen paikka on täysi kymppi, kaupungin keskustassa hyvien liikenneyhteyksien tavoitettavissa. Kasinon lisäksi vetonauloina ovat mm. Uros Live Areena, joka tulee olemaan jääkiekkokansan uusi pyhättö ja erilaisten konserttien ja tapahtumien ykköspaikka Suomessa.

Uros Live Areena tulee näyttelemään myös pääosaa vuoden 2022 Jääkiekon MM-kisoissa. Tämän lisäksi Tampereen Kansi -areena tulee käsittämään ison hotellin ja paljon toimistotilaa asuintiloja unohtamatta. Lisäksi kompleksiin on määrä rakentaa myös pohjoinen kansi ja kolme tornitaloa. Kokonaisuudessaan rakennelman tulisi olla valmiina vuonna 2024, joten todella massiivisesta rakennusprojektista on kyse. Kasinolle ja Areenalle tullaan pääsemään kuitenkin jo joulukuussa 2021!

Tampere Casino

Ulkoasultaan kasino tulee olemaan ennakkotietojen mukaan moderni ja valoisa areenakasino, joka kieltämättä poikkeaa siitä perinteisestä kasinosta, jossa suositaan tummia värejä ja hieman hämyistä tunnelmaa. Parhaat kasinopelit tältä kasinolta löytyvät ihan varmasti ja ainahan voi toki sitten siirtyä huippunopeiden nettiyhteyksien avulla vaikkapa nettikasinolle pelaamaan. Kasino tulee olemaan kooltaan n. 2000 neliömetriä, joten tilaa riittää. Työllistävä vaikutus tulee olemaan 80-100 henkilöä.

Alustavien tietojen mukaan kyseisellä kasinolla tulisi olemaan n. 30 erilaista pöytäpeliä ja 400 erilaista kolikkopelikonetta. Suurin osa näistä koneista tulee kuitenkin tarjoamaan useita kymmeniä pelejä pelattavaksi, joten puhutaan todellisesta pelikeskuksesta kaikilla herkuilla. Nettikasinoillahan pelaaja on tottunut näihin hurjiin pelimääriin, parhaimmillaan kasinoilla on useita tuhansia erilaisia kasinopelejä kolikkopeleistä pöytäpeleihin ja raaputusarvoista livekasinon peleihin.

Kasinon sisustuksessa tullaan käyttämään paljon suomalaisuutta, eli tarjolla tulee olemaan paljon puuta, metsää ja erilaisia digitaalisia elämyspintoja. Kasinolla tullaan myös panostamaan ns. lounge ja sosiaaliseen pelaamiseen ihan eri lailla kuin Helsingissä ja Uros Live -areenan tapahtumat voivat tuoda erikoispelattavaa areenan alueella vieraileville tapahtumavieraille. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä tullaan käytännössä toteuttamaan ja miten esimerkiksi vedonlyönti paikan päällä tulee eroamaan normaalista mobiilivedonlyönnistä. Jotain erikoisuuksia on varmasti tarjolla. Design-kasino tulee varmasti herättämään melkoista mielenkiintoa ulkomaita myöden.

Vastuullinen pelaaminen ja täystunnistautuminen

Kasinolla otetaan käyttöön heti alusta alkaen täystunnistautuminen vastuullisen pelaamisen ohjenuorien mukaisesti. Vastuullinen pelaaminen on tämän päivän kuumimpia puheenaiheita ja Veikkaus tuo tämän nyt siis myös Tampere Casinolle, eli käytännössä pelejä ei pääse pelaamaan ilman henkilöllisyystodistusta.

Veikkaus pitää itseään eurooppalaisen kasinomaailman edelläkävijänä vastuullisen peliympäristön rakentamisessa ja uudella kasinolla tunnistautuminen vaaditaan niin kolikkopelejä kuin pöytäpelejä pelatessa. Tunnistautuminen tarjoaa myös pelaajille erilaisia pelaamisen hallinnan välineitä kuten esimerkiksi pelirajoituksia tai kokonaan pelaamisen eston kasinon peleissä.

Uros Live Areena ja hotelli

Valmistuvaan kompleksiin kuuluu myös upouusi Uros Live Areena, jonka on myös määrä valmistua vielä vuoden 2021 puolella, joulukuun alussa. Jääkiekkojoukkueet Tampereen Ilves ja Tampereen Tappara tulevat siirtymään kesken kauden Hakametsästä täysin uuteen halliin, joten tamperelaisille joukkueille tämä tulee olemaan melkoinen harppaus eteenpäin, kun joukkueet siirtyvät Suomen vanhimmasta jäähallista kerralla Suomen uusimpaan jääkiekkopyhättöön. Kumpi vie ensimmäisen Suomenmestaruuden uudessa hallissa, sitä saamme jännittää varmasti lähikausina. Nyt ainakin puitteet ovat kohdillaan.

Areena tulee palvelemaan myös eri artisteja ja tapahtumia nykyaikaisimpana tapahtuma-areenana. Luvassa on varmasti täysin uusia visuaalisia elämyksiä ja tapahtumia laidasta laitaan.

Uros Live Areena on avoinna vuoden jokainen päivä ja saman katon alta löytyy paljon erilaisia palveluita ravintolaelämyksistä laadukkaisiin majoituspalveluihin ja luonnollisesti nykyaikaiset tilat kokoustamiseen isommalla ja pienemmällä porukalla.

Hotellina toimii Lapland Hotels Arena, jossa on 273 hotellihuonetta. Näissä peräti 70:ssä on oma sauna ja 15 huonetta sisältää oman aitioparvekkeen areenalle. Hotellilla on myös omat kokoustilat, jotka tarjoavat tilat jopa 300:lle henkilölle. Mahtava konsepti jossa vieras voi majoittua paikan päällä, vierailla kasinolla ja käydä vaikkapa osallistumassa johonkin tapahtumaan areenalla.

Ravintolamaailma tulee areenalla olemaan kattava ja erilaisia ravintoloita löytyykin areenalta laidasta laitaan ja joka makuun. Jos areena ei vielä ole vakuuttanut ainutkertaisuudellaan, niin ehkä se oluenystävän kaikkein suurin juttu löytyy tästä. Hartwall nimittäin rakentaa Uros Live Areenalle ihan oman craft-olutpanimon. Kyseinen panimo tulee kehittämään ja keittämään pieniä erikoisoluteriä paikan päällä. Kyllähän tässä jotain rajoja rikotaan mielenkiintoisella tavalla.

Uusi Suomen tapahtumakeskus

Uros Liven juhlallisen avajaiset tullaan järjestämään 15.12.2021. Lavalle nousee tuolloin Eppu Normaali -yhtye ja lähes 100-päinen Tampere Filharmonia -orkesteri. Yksi odotetuimmista tapahtumista tullaan järjestämään 13.5. – 29.5.2022, kun Uros Live Areena toimii jääkiekon MM-kisojen pääpaikkana. Kisapaikkoina toimivat Tampere ja Helsinki ja viimeistään tuolloin areena esitellään laajemmalti myös kansainvälisille vieraille.

Jo nyt Areenan tapahtumakalenterissa on 16.12.2021 Popeda-yhtyeen konsertti, 29.12.2021 Nightwishin konserttikiertueen konsertti. Vuoden 2022 puolella areenassa konsertoi mm. Andrea Bocelli (27.1.2022) ja lisää on varmasti tulossa tässä lähikuukausien aikana kalenteriin.

Tampere sopii mainiosti sijainniltaan erilaisten isojen konserttien ja tapahtumien järjestämiseen. Iso lentokenttä, keskeinen sijainti ja hyvät tie- ja rautatieyhteydet kaupunkiin luovat mainiot mahdollisuudet menestymiseen. Tulevina vuosina tulemme varmasti näkemään tällä areenalla yhden jos toisenkin huipputapahtuman niin kotimaan kuin ulkomaidenkin mittareilla. Olisiko se Euroviisut taas tulossa kohta Suomeen? No, ei ehkä mennä ihan niin pitkälle.

Digitaalisuuden voimannäyttö

Areenan tietoliikenneyhteyksistä vastaa Elisa. Digitalisaatio muokkaa tällä hetkellä myös tapahtuma-alaa vauhdilla ja se tulee tarjoamaan tällä areenalla lisää maustetta tapahtumaelämykseen. Voisiko lätkämatsissa nähdä esimerkiksi livekuvaa maalikamerasta tai vaikkapa tuomarin kypäräkamerasta? Yleisön osallistuminen ottelutapahtumaan tullee myös jatkossa saamaan ihan uusia ulottuvuuksia, mitä kaikkea tullaankaan näkemään jatkossa? Varmasti jotain reaaliaikaista äänestystä on suunnitteilla vaikkapa jääkiekon MM-kisoihin, olisiko aika jo palkita ottelun jälkeen yleisön mielestä ottelun paras pelaaja?

Omalta osaltaan painetta digitaalisten palveluiden onnistumiseen tuo mennyt koronakausi, joka on pakottanut tekemään digiloikkaa yhdellä, jos toisella alalla. Tämä korostuu myös tämän areenan suunnittelu- ja toteutusvaiheessa ja kaikesta päätellen jälki tulee areenalla olemaan todella näyttävää.

Uusimmat tekniikat ovat taatusti käytössä tällä areenalla ja niistä varmasti otetaan kaikki mahdollinen irti. Niiden avulla vierailijoille annetaan entistä kokonaisvaltaisempi elämys joulukuusta 2021 lähtien. Tuskin maltamme odottaa.

Kommentaarid
(Külastatud 464 korda, 1 külastust täna)