Pukeudu Suomen hienoimpaan jouluneuleeseen

Maksettu yhteistyö

Joulun pakkasilla jokainen varmasti haluaa pukeutua lämpimään neuleeseen tai muuhun asusteeseen. Mitä jos lämpimien vaatteiden lisäksi pukeutuisimme joulusesongin keskellä myös jouluisilla väreillä sekä muilla kuvioilla koristeltuihin vaatteisiin? Suomessa ei kuitenkaan ole ollut tapana pukeutua mitenkään erikoisesti jouluna tai joulun lähestyessä. Enintään laitamme päälle jotain punaista tai vedämme päähämme tonttulakin.

Muualla maailmalla on leviämässä toisenlainen trendi ja monet juhlistavat joulua pukeutumalla jouluisiin neuleisiin ja muihin asusteisiin. Näissä vaatteissa korostuvat joulun tutut värit sekä muut kuviot ja hahmot. Jostain syystä tällainen upea jouluneule ei ole vielä kaikille Suomessa asuville tuttu, mutta tänä jouluna voit olla mukana korjaamassa tätä vääryyttä.

Mikä on jouluneule?

Vaikka jouluneuleet sekä muut jouluisilla kuvioilla ja väreillä varustetut vaatteet eivät ole vielä kovin tuttuja Suomessa, useissa muissa maissa monet odottavat innolla jouluneuleisiin pukeutumista. Erityisesti monissa englanninkielisissä maissa on jo pidemmät perinteet jouluneuleiseen pukeutumisessa.

Muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa hauskat jouluneuleet tulivat tunnetuiksi esimerkiksi kun televisiosarjojen ja -ohjelmien hahmot pukeutuivat värikkäisiin neuleisiin. Jouluisten asusteiden uuden suosion ansiosta jouluneuleet eivät kuitenkaan ole jääneet vain muistoksi 80-luvun Amerikkalaisesta populaarikulttuurista. Nyt voit pukeutua jouluneuleeseen myös Suomessa, sillä esimerkiksi monet verkkokaupat myyvät monenlaisia vaatteita, joissa pääosassa ovat tutut joulun värit sekä muut hauskat yksityiskohdat.

Jouluneuleet ovat oiva lisä kenen tahansa vaatekaappiin, olipa kyseessä aikuinen tai lapsi. Jouluisia vaatteita on lisäksi myytävänä sekä naisille että miehille, joten koko perhe voi pukeutua jouluiseen vaatteeseen. Hauska jouluneule onkin erinomainen lahjaidea jopa lapsille, jotka eivät tunnetusti juuri innostu pehmeistä paketeista.

Rumat jouluneuleet

Monissa maissa on tapana pukeutua myös ns. “rumaan” jolulupaitaan. Vaikka voi kuulostaa oudolta, että joku haluaisi ruman vaatteen, tällaiset rumat joulupaidat (englanniksi “Ugly Christmas Sweaters”) ovat monien keskuudessa äärimmäisen suosittuja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo vuodesta 2011 lähtien juhlittu “National Ugly Christmas Sweater Day” -päivää jokaisen joulukuun kolmantena perjantaina.

Rumat joulupaidat ovat erinomainen lisä jokaiseen joulusesongin juhlaan tai vaikkapa firman pikkujouluihin. Monilla jouluneuleisiin hurahtaneilla onkin tapana järjestää joulun aikaan juhla, jossa teemana on pukeutua mahdollisimman rumaan neuleeseen ja kilpailla muiden kanssa siitä, kenen vaate on kaikkein rumin.

Millainen sitten on ruma jouluneule ja mistä sellaisen tunnistaa?

  • Hauskat värit. Perinteisissä jouluneuleissa käytetään joulun tuttuja värejä, kuten punaista, vihreää, keltaista ja valkoista. Rumissa jouluneuleissa puolestaan ei arastella värien käytön kanssa ja näyttävät paidat huomataan varmasti monipuolisten värien ansiosta.
  • Kuviot ja koristeet. Jouluneuleita koristavat erilaiset joulun teemaan sopivat hahmot ja kuviot, kuten tontut, lumiukot, porot, kuuset sekä joulupukki. Voit valita joko yhdellä suuremmalla kuviolla varustetun jouluneuleen tai vaatteen yhtenäisemmällä kuvioinnilla. Rumissa jouluneuleissa kuviointi on tietysti suuressa roolissa. Mitä överimpi kuvio, sen parempi.
  • Vilkkuvat valot ja muut yksityiskohdat. Onko perinteinen neule mielestäsi tylsä ja haluaisit jotain hieman näyttävämpää? Ei hätää, sillä useissa rumissa joulupaidoissa on mukana myös erikoisempia koristeita, kuten vilkkuvia valoja tai jotain muuta hupaisaa.
Kommentaarid
(Külastatud 186 korda, 1 külastust täna)