Kevään merkit – ilmoita havainnoistasi kevätseurantaan

Muuttolinnut tekevät parhaillaan paluuta Suomeen. Yle uutisoi jo 8.3. ensimmäisestä kiuruhavainnosta Kanta-Hämeessä. Myös Lounais-Suomessa on havaittu töyhtöhyyppiä. Luontoliitto, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ja Suomen luonnonsuojeluliitto järjestävät vuosittain Kevätseurannan. Siihen voi osallistua kuka tahansa osoitteessa kevätseuranta.fi.

Maaliskuun lopulla alkaa monia keväänmerkkejä jo löytyä, ja alta löydät apua siihen, mitä ulkona kannattaa etsiä. Ulkoilun ja havaintoilmoitusten jälkeen voi hyvällä omalla tunnolla palata sohvalle ja avata television. Myös vedonlyönti ilman rekisteröitymistä on oiva vaihtoehto.

Palveluun voi ilmoittaa kahdenlaisia havaintoja, ja ne kaikki ovat tärkeitä. Vuoden ensimmäiset havainnot kuuluvat luonnollisesti ensihavaintojen kategoriaan, ja lisäksi erityisinä Kevätseuranta-viikonloppuina voi ilmoittaa havainnostaan ja erityisesti niiden määrästä. Kevätseurannassa seurataan 41 lajia joka vuosi, ja lisäksi seurataan joitakin vuoden teemaan liittyviä lajeja. Mukana on niin eläimiä kuin kasvejakin.

Tänä vuonna teemana ovat joutomaat, ja siihen liittyy kaksi hyvin tuttua lajia, paju ja sisilisko. Pajun, kuten muidenkin kasvien kohdalla tarkkaillaan tietysti sitä, milloin ne kukkivat ensimmäisen kerran. Poikkeuksena on koivu, jonka kohdalla tarkkaillaan lehden kokoa. Tarkemmat ohjeet havainnointiin, seurattaviin lajeihin ja seurantaviikonloppuihin voi lukea kevätseurannan sivuilta. Verkkosivuille ilmoittamisen lisäksi voi havainnoistaan ottaa myös kuvan Instagramiin, ja käyttää #kevätseuranta-tägiä.

Kevään ensimmäisiä eläimiä

Jo maaliskuun alkupuolella voi tehdä havaintoja joutsenista ja kiuruista. Loru ”kuu kiurusta kesään” ei silti aivan pidä paikkaansa. Maaliskuun lopulla sen sijaan voi ulkona havaita jo useampia eläinkunnan edustajia. Aurinkoisilla paikoilla saattaa metsässä törmätä kekomuurahaisiin. Myös kurjet, naurulokit, töyhtöhyypät ja kottaraiset saapuvat Etelä-Suomeen. Usein pelkästään leppäkertuksi kutsuttu seitsenpistepirkko saattaa myös jo herätä talviunilta.

Huhtikuun alussa heräävät tai saapuvat muun muassa kyykäärmeet, sisiliskot, västäräkit ja sitruunaperhoset. Kuun lopussa sen sijaan saapuvat haarapääskyt, kirjosiepot ja rantasipit. Sammakonkutuunkin saattaa jo törmätä, samoin ensimmäisiin hyttysiin ja siileihin. Viimeisimpänä Kevätseurannassa seurattavista lajeista saapuu tervapääsky toukokuun loppupuolella. Sen kohdalla pitääkin loru kesän saapumisesta jo paikkaansa: ”pääskysestä ei päivääkään.”

Kukkivat kevään kasvit

Ensimmäisiä kukkivia kasveja ovat tietysti leskenlehdet, ja niistä on havaintoja tänä vuonna jo helmikuulta. Perästä seuraavat sinivuokot, ja valkovuokkoja alkaa löytyä huhtikuun lopulla. Yleensä niitä onkin jo runsaasti äitienpäivän aikaan toukokuun toisena sunnuntaina. Myös vähemmän tuttu peltokorte kukkii jo huhtikuun lopulla. Toukokuun puolella kukkiikin jo kullero, oravanmarja, kielo, mustikka ja tuomi. Kukkivat tuomet ja kielot ovatkin usein koulujen kevätjuhliin liittyvä muisto.

Tietoa kevätseurannasta

Kevätseurantaa on tehty 1960-luvun alusta lähtien. Kampanjasta on vastannut Luonto-Liitto vuodesta 1976 alkaen, ja vuodesta 1993 eteenpäin havainnot on kerätty Luonnontieteelliseen keskusmuseoon Luomukseen. Seurannan tarkoituksena on selvittää, kuinka kevät Suomessa etenee. Tietoja vertaillaan aiempiin vuosiin, ja ne ovat hyödyllisiä esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkinnassa. Tämän vuoden tilastoon voi ilmoittaa havaintoja 30.6.2021 asti. Tulospalvelusta voi seurata myös muiden havaintoja. Tärkeää on ilmoittaa vain todellisista havainnoista, joten jos et ole aivan varma, on parasta olla ilmoittamatta.

Kommentaarid
(Külastatud 376 korda, 1 külastust täna)