Vuokra-autolla lahden yli

Suomen ja Viron välillä matkustaminen on 2020-luvulla helppoa. Ei muuta kuin tavarat autoon, lippu netistä ja satamaan jonottamaan. Yleensä sen kummempia asiakirjoja tai papereita ei vaadita, sillä olemmehan molemmat samaa Euroopan Unionia. Parhaimmillaan laivamatka menee nopeasti vaikkapa virvokkeita juoden tai töitä tehden. 

Laivaan pääsee toki kävellenkin, kuten me kaikki tiedämme. Kävely ei kuitenkaan ole ideaalein vaihtoehto mikäli matkan alku- tai loppupiste on jossain muualla kuin maiden pääkaupungin keskustassa. Myös tavaroiden raahaaminen ”putkessa” on inhottavaa. Näin ollen auton nappaaminen matkaan on kätevää.

Auton henkilöautolippu on melko edullinen, mutta mitä jos työ- tai lomamatkoihin käytettävä auto on pakettiauto tai jokin muu suurempi menopeli? Matkasta saa maksaa itsensä kipeäksi, mutta minkä teet jos toista ajoneuvoa ei ole saatavilla. Älä kuitenkaan huoli, sillä meillä on tähän ratkaisu! Se on GoMore.fi! Jatka lukemista ja opit kuinka säästää laivamatkoissa pitkä penni!

Pakettiautolippu on sikahintainen

Pieni otanta Helsinki-Tallinna laivayhteyksiä ajavien lauttayhtiöiden lipputarjonnasta kertoo, että pakettiauton tai vaikkapa citymaasturin ajamisesta laivaan saa maksaa noin kolme kertaa henkilöautolipun verran. Asuntoauto tai vaikkapa pieni kuormuri köyhdyttää matkustajaa noin viisi kertaa sen, mitä henkilöautoilija maksaa. Kallista lystiä, eikö vain.

Suuri osa Viron ja Suomen välillä säännöllisesti matkustavista työmatkalaisista valitsee useimmiten ajoneuvoksi juuri pakettiauton, sillä se on näppärä vaikkapa rakennushommissa. Myös ostosmatkoilla, kuten vaikkapa Suomeen Ikeaan lähdettäessä suurempi auto on välttämätön. On myös hyvin tavallista, että koti sijaitsee pääkaupungin ulkopuolella, joten autotta matkustaminen ei yksinkertaisesti tule kyseeseen.

Aiemmin matkustajien on ollut oikeastaan pakko maksaa suuremman auton lippu. Kuluja on saatettu pitää kurissa vaikkapa sarjalipulla, mutta yhtä kaikki matkustamisen lysti on ollut kallista. Tilanne on kuitenkin nyt muuttunut! Älä maksaa enää vaan valitse vaihtoehtoinen tapa matkustaa!

Jätä oma autosi kotiin

Oikeastaan koko 2000-luvun teemana on ollut vaihtotalouden ja yhteisomistuksen kehittyminen. Meillä on Airbnb, Uber, Wolt ja monet muut ratkaisut. Nyt autoakaan ei enää tarvitse omistaa, sillä GoMore.fi ja muut vastaavat palvelut tarjoavat mahdollisuuden vuokrata sellainen aina kun tarve! Voit siis lakata kokonaan omistamasta autoa ja käyttää sellaista helposti aina silloin kun sitä tarvitset.

Suomen ja Viron väliä pendelöiville matkustajille tämä on loistava uutinen, sillä se tarkoittaa sitä, että pakettiauton omistajana voit jättää pakun kotiin ja sujahtaa lahden yli vuokratulla henkilöautolla! Säästät jo pelkästään laivalipussa huikeasti bensakuluista puhumattakaan! Kaiken lisäksi voit vuokrata oman autosi jollekin tarvitsevalle matkasi ajaksi ja näin pakettiauto tienaa sinulle rahaa tyhjänä seisomisen sijaan!

Nappaa siis vuokra-auto ja suuntaa lahden yli! Tai pidä lomaviikko ja tienaa lomarahat vuokraamalla oma autosi eteenpäin! Perehdy kuitenkin auton vakuutusehtoihin ja palvelun ehtoihin ennen auton viemistä maasta. Vertaisvuokraus on todella cool, joten kokeile sitä!

(Külastatud 191 korda, 1 külastust täna)