Suomalaiset Formula 1 -kuljettajat

Autourheilun kuninkuusluokka Formula 1 on rata-autoilijoille se tarunhohtoinen tavoite, johon äärimmäisen harva pikkunaskalina ajohanskat, kypärän ja haalarin päälleen pukeva lopulta pääsee. Sarjaan pääseminen vaatii paitsi lahjakkuutta ja tinkimätöntä harjoittelutahtoa, myös rutkasti onnea ja / tai rahaa. Suomessa ei ole maailman rikkaimpia miehiä, joten suomalaista maksukuskia ei tähän päivään mennessä ole Formula 1 -sarjassa ollut. Sen sijaan väkilukuun nähden Suomesta on tullut yllättävän paljon sekä Formula 1 -kuskeja, että myös osakilpailuvoittajia.

Paitsi suosittu sarja katsojien keskuudessa, F1 on myös suosittu sarja vedonlyönnin kohteena. Vetoa lyödessä onkin tärkeää optimoida voittomahdollisuutensa ja hyödyntää tarjolla oleva Unibet Bonus. Mitä enemmän on mahdollista panostaa, sitä enemmän pystyy myös luomaan lisäjännitystä pelaamalla. Formulavedoissa voi voittajan lisäksi veikata esimerkiksi kahden tai kolmen tietyn kuskin keskinäistä järjestystä.

Suomalaiset F1-pioneerit

Ensimmäinen suomalainen formulakuski oli Leo Kinnunen, joka osallistui kuuteen osakilpailuun, joista kertaalleen pääsi mukaan aika-ajoista varsinaiseen kisaan, mutta keskeytti sen alkuvaiheessa. Toinen pioneeri oli Mikko Kozarowitsky, joka osallistui kahteen kisaviikonloppuun, mutta ei selviytynyt kilpailuun mukaan.

Todellinen suomalainen lajin pioneeri oli sitten Keijo “Keke” Rosberg, joka nousi Formula 1 -sarjaan 29-vuotiaana ja ajoi yhtäjaksoisesti siellä 9-vuotisen uran. Ura oli myös menestyksekäs, sillä Rosberg voitti viisi osakilpailua ja ennen kaikkea vuoden 1982 maailmanmestaruuden. Rosberg lopetti Formula 1 -uransa kauteen 1986.

Uusi sukupolvi

Suomen ei tarvinnut olla ilman F1-kuskia kuitenkaan kuin kaksi vuotta, sillä kauden 1989 loppupuolella Jyrki Järvilehto, joka paremmin J.J Lehto -nimellä tunnetaan, nousi Formula 1 -luokkaan. Lehdon lupaava ura käytännössä katkesi vuonna 1994 tulleeseen loukkaantumiseen juuri kun hän oli raivannut tiensä Benettonille, joka oli yksi ajan johtavia talleja. Kertaalleen hän kuitenkin nousi palkintopallille.

Lehdon ura risteää toistaiseksi Suomen menestyksekkäimmän kuljettajan, Mika Häkkisen, uraa. Häkkinen aloitti kaudella 1991 formuloissa ja näin Suomella oli ensimmäistä kertaa samanaikaisesti kaksi F1-kuskia. Heti alussa nopeaksi huomattu suomalainen saavutti 11-vuotisella urallaan kaksi maailmanmestaruutta ja lukuisia osakilpailuvoittoja.

Häkkisen kanssa samoilla kulmilla Vantaan Martinlaaksossa lapsuutensa viettänyt Mika Salo nousi Formula 1 -sarjaan parahiksi JJ Lehdon uran kahteen viimeiseen kilpailuun, joten hetkellisesti Formula 1 -sarjassa oli peräti kolme suomalaista. Salon ura jäi loistottomaksi lukuunottamatta lyhyttä tuurauskeikkaa Ferrarilla, jossa hän ylsi kahdesti palkintopallille ja olisi toisen kilpailuista voittanut, ellei olisi joutunut päästämään tarkoituksella ohitseen MM-taistelussa olevaa tallitoveriaan.

Viimeisin maailmanmestaruus

Vuonna 2001 aloitti pisimmän uran suomalaisista ajanut Kimi Räikkönen, sopivasti Mika Häkkisen viimeisellä kaudella. Yhden Sauberilla vietetyn kauden jälkeen Räikkönen korvasi lopettaneen Häkkisen McLarenilla ja pääsi ajamaan kärkiautolla. Maailmanmestaruus kuitenkin kiersi Räikkösen McLarenilla ja viiden kauden ja kahden MM-hopean jälkeen hän siirtyi Ferrarille, jossa otti heti mestaruuden vuonna 2007. Tämä on viimeinen suomalaisen voittama maailmanmestaruus, jos ei lasketa lukuun Saksaa edustanutta, mutta Suomenkin passin omistanutta Keken poikaa Nico Rosbergia.

Räikkösen pitkän uran aikana suomalaisista sarjassa ovat ajaneet myös Heikki Kovalainen ja Valtteri Bottas (ja N.Rosberg). Näistä nyt jo F1:ssä lopettanut Kovalainen ylsi yhteen osakilpailuvoittoon, mutta Bottas on voittanut jo monia kilpailuja ja sijoittunut MM-taulukossakin kerran toiseksi ja kertaalleen kolmanneksi. Räikkösen uralla ajetaan viimeisiä vuosia, mutta Bottas saattaa ajaa vielä vuosia ja maailmanmestaruuskaan ei ole poissuljettu.

(Külastatud 45 korda, 1 külastust täna)