Digitaaliset pelit viihdyttävät yhä useampia suomalaisia eläkeläisiä

Ikääntyminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että pelaamisen jäisi nuoremmille — päinvastoin. Näyttää nimittäin siltä, että videopelit ja muut digitaalisen pelaamisen muodot ovat vinhaa vauhtia yleistymässä ikäihmisten keskuudessa. Myös Suomessa nettipelaamisen tarjoamat hyödyt ovat valjenneet yhä useammalle eläkeikäiselle.

Pelien pariin on nyt helpompi hakeutua kuin koskaan aiemmin, minkä seurauksena myös iäkkäämmät suomalaiset ovat innostuneet pelaamisesta. Pelaaminen tarjoaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, aivojumppaan ja yksinkertaisesti hauskanpitoon. Yhä useampi näkee pelaamisen erinomaisena keinona monen ikääntymisen tuoman ongelman ratkaisemiseen. Lisäksi sillä on todettu rentouttavia ja rauhoittavia vaikutuksia, kuten saunomisessa, josta on tullut suosittua Japanissa saakka.

Yli 64-vuotiaiden pelaajien määrä hurjassa nousussa

Nettipelaaminen yhdistetään harrastuksena tyypillisesti nuorempiin, mutta tilastojen valossa yksi nopeimmin kasvavista pelaajaryhmistä ovat yli 64-vuotiaat suomalaiset. Jo vuonna 2016 Eläkeläisliitto julkaisi selvityksen, johon osallistuneista 64 vuotta täyttäneistä suomalaisista jopa 56 % kertoi pelanneensa digitaalisia pelejä vuoden sisällä. Tilanne on sen jälkeen muuttunut nopeasti — varttuneempaan väkeen törmääminen nettipeleissä ei ole enää kovinkaan kummallista.

Pelejä pelataan netissä entistä rohkeammin eri alustoilla, oli kyse sitten mobiilipelaamisesta, tietokonepelaamisesta tai konsolipelaamisesta. Iäkkäämpien pelaajien määrä kasvaa näillä kaikilla alustoilla vinhaa vauhtia, mikä tarjoaa eittämättä mielenkiintoisia mahdollisuuksia myös pelinkehittäjille. Erilaisia senioreille suunnattuja pelisovelluksia onkin hiljalleen alkanut ilmestyä sovelluskauppoihin, mutta kehitys on ollut toistaiseksi melko hidasta. Loppujen lopuksi useimmilla onkin hyvin samankaltaiset toiveet ja tarpeet pelaamisen suhteen riippumatta siitä, montako vuotta takana on elettyä elämää.

Pelit ylläpitävät sosiaalisia suhteita

Kognitiivinen stimulointi eli kansankielellä aivojumppa ei kuitenkaan ole ainoa nettipelaamisen tarjoama etu. Monelle pelaajalle ikään katsomatta yksi merkittävimmistä syistä pelaamiseen on sen tarjoama mahdollisuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Peleissä halutaan nimenomaan olla kanssakäymisissä muiden pelaajien kanssa. Jotkut innostuvat myös pelien striimaamisesta Twitchissä ja YouTubessa, sillä tuhansien seuraajien kanssa yksinäisyys karisee tehokkaasti. Vuosien saatossa on myös muodostunut lukemattomia seniorijoukkueita, jotka kisaavat keskenään muun muassa Counter-Striken ja Call of Dutyn taistelukentillä.

Ei ole sattumaa, että tällä hetkellä pelimaailman trendeissä jylläävät voimakkaina erilaiset sosiaaliset pelimuodot. Fortnite ja PUBG tarjoavat jännittävän sosiaalisen asetelman, jossa kisataan toisia vastaan selviytymismielessä. Monet kasinopelien ystävät ovat innostuneet live-kasinolla pelaamisesta. Netti Casino blackjack ja ruletti ovat sosiaalisia pelejä, joissa on mahdollisuus pelata nettikasinolla videokuvan välityksellä oikeassa pelipöydässä peliä pyörittävän jakajan kanssa kiinnostaa monia. Pelaamisen lomassa voi keskustella kanssapelaajien kanssa maailman asioista livechatin kautta suomeksi. Myös asiakaspalvelu tapahtuu luotettavalla kasinolla suomeksi, mikä madaltaa kynnystä kokeilla kasinopelejä.

Kuva: Pexels

Pelit voivat ehkäistä muistihäiriöitä

Pelaamisessa on ensisijaisesti kyse viihteestä ja hauskanpidosta. Sen lisäksi, että se tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia yhteydenpitoon ystävien kanssa, voi sen avulla hankkia myös uusia tuttavia eri puolilta maailmaa. Kun ilmiötä tarkastelee laajemmin, on digitaalisen pelaamisen yleistymisellä varttuneemmassa ikäluokassa kuitenkin mullistava vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen.

Niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on viime vuosina tehty erilaisia selvityksiä ja tutkimuksia, joissa pyritään kartoittamaan pelaamisen vaikutuksia ikäihmisten elämänlaatuun. Esimerkiksi Montrealin yliopiston psykologian laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan 3D-tietokonepeleistä voi olla merkittävä apu muistihäiriöiden ehkäisyssä. Testiryhmällä teetettiin muistitestejä ennen ja jälkeen pelijakson, jonka aikana testihenkilöt pelasivat videopelejä päivittäin puolen tunnin ajan. Tuloksista kävi ilmi, että Super Mario 3D:tä pelanneiden muistitestien tulokset paranivat parissa viikossa noin 12 prosenttia.

Nykytiedon valossa uskotaan, että kolmiulotteiset videopelit stimuloivat aivojen hippokampusta, jolla on elintärkeä rooli muistimme toiminnassa. Ikääntyessämme juuri hippokampuksen toiminta alkaa heikentyä ja siihen saattavat vaikuttaa erilaiset vanhuuden myötä yleistyvät sairaudet, kuten dementia ja Alzheimerin tauti. Videopelien aktiivinen pelaaminen kuitenkin vetreyttää myös aivoja ja samalla myös käden sekä silmän välistä koordinaatiota ja reaktionopeuksia, jotka tyypillisesti heikentyvät ikääntymisen seurauksena.

Mobiilipelaaminen kiinnostaa

Asiantuntijoiden mukaan juuri mobiilipelaaminen on yksi suurimmista syistä peliharrastuksen yleistymiseen kaikissa ikäluokissa. Amerikkalaisen AARP:n laatimat selvitykset vahvistavat mobiilipelaamisen kasvaneen vauhdilla viime vuosina. Vielä vuonna 2016 keskimäärin 59 prosenttia haastatelluista senioreista kertoi pelaavansa pelejä tietokoneella ja 57 prosenttia puhelimellaan tai jollain muulla mobiililaitteella. Vuoden 2020 alussa kyselyn tulokset kääntyivät kuitenkin päälaelleen: silloin vain 47 prosenttia ikäihmisistä kertoi pelaavansa pelejä tietokoneella ja jopa 73 prosenttia mobiililaitteella. Trendi on hyvin samankaltainen myös Suomessa.

Kysyntä muokkaa luonnollisesti tarjontaa, joten käytännössä kaikki uudet pelisivustot ovat nyt jo syntyessään mobiiliystävällisiä. Sen lisäksi nyt myös vanhemmat pelisivustot optimoivat parhaillaan kilvan tarjontaansa mobiilikäyttöön sopivaksi. Klassisena esimerkkinä tästä voidaan nostaa esille nettikasinot, jotka vetävät puoleensa myös iäkkäämpiä pelaajia. Kasinopelien pariin halutaan päästä vaivattomasti riippumatta siitä, missä milloinkin sattuu liikkumaan. Sen seurauksena yhä useammat pelaajat edellyttävät kasinosivustolta saumatonta mobiilikäytettävyyttä. Boost Casino on tyypillinen esimerkki nettikasinosta, joka on alusta alkaen tarjonnut pelaajille mahdollisuuden myös mobiilikasinon käyttöön. Sivusto on ulkoasultaan selkeä ja yksinkertainen, joten käyttäjän on mahdollisuus keskittyä turhan klikkailun sijaan itse pelaamiseen.

Kuva: Pexels

Turvallisuudesta huolehtiminen digitaalisten pelien maailmassa

Jo yllättävän suuri osa yli 70-vuotiaista suomalaisista pelaa erilaisia pelejä kotonaan huvittelumielessä. Ei siis myöskään ole mitenkään kaukaa haettu ajatus, että tulevaisuudessa vanhusten hoitokodeissakin siirryttäisiin digitaalisten pelien pelaamiseen yhtenä ajanvieton muotona. Voi hyvinkin olla, että myös Suomessa vanhainkotien oleskelutiloihin asennetaan tulevaisuudessa pelikonsoleita ja tietokoneita, joiden avulla asukkaat pääsevät pelaamaan suosikkipelejään netissä. Ajatus voi tuntua monesta tällä hetkellä hiukan huvittavalta, mutta kuten kuluneet vuosikymmenet ovat osoittaneet, kaikki on mahdollista.

Monelle iäkkäämmälle suurimmat haasteet digitaalisessa pelimaailmassa eivät kuitenkaan liity itse pelaamiseen, vaan tietoturvasta huolehtimiseen. Pelasi netissä sitten sosiaalisia räiskintäpelejä, battle royale -tyyppisiä selviytymispelejä tai kasinopelejä, on henkilösuojasta huolehtiminen aina tärkeää. Tämä tuppaa joiltain senioreilta toisinaan unohtumaan.

Diginatiivit sukupolvet ovat tottuneet huolehtimaan yksityisyydestään ja turvallisuudestaan netissä, jossa pätevät usein viidakon lait. Juuri he ovatkin ratkaisevassa roolissa iäkkäämpien sukulaisten ja tuttavien kouluttamisessa varovaisuuteen verkkoympäristössä. Kynnys omien henkilötietojen jakamiseen netissä tuntuu olevan monelle herkemmin luottavalle seniorille matalampi. Iäkkäitä ihmisiä kannattaakin muistuttaa, että pelisivusto kannattaa aina valita huolella.

Kommentaarid
(Külastatud 622 korda, 1 külastust täna)