Kuinka paljon peliala tuottaa rahaa maailmanlaajuisesti

Monelle videopelit mainittaessa tulee ensimmäisenä mieleen omat lempipelit lapsuudesta. Peliala on nykyään kuitenkin isoimpia alueita koko viihdealalla ja se tuottaa huimia summia rahaa maailmanlaajuisesti. Pelit ovat aina olleet osa yhteiskuntaa ja onkin luonnollista, että ne kehittyvät teknologian mukana samaa vauhtia. Nykyään nettipelit ovatkin todella suuri osa pelialaa ja mobiilipelit ovat tällä vuosikymmenellä nousseet isoimmaksi vetonaulaksi. Jokaiselta löytyy varmasti puhelimesta ainakin yksi peli, jonka voi tylsän hetken koittaessa kaivaa esiin ja pelata muutaman kierroksen ajan. Moni ei kuitenkaan ehkä käsitä, kuinka suuresta alasta on kyse, tai että Suomestakin löytyy pelialan huippuosaamista.

Ei vain lasten leikkiä

Pelialan alkuaikoina kohdeyleisönä toimivat lähinnä lapset ja nuoret, mutta tänä päivänä aikuiset ostavat itselleen yhtä paljon pelejä kuin lapsille. Pelikategorioita on myös paljon monipuolisemmin kuin ennen ja vain täysi-ikäisille tarkoitettuja pelejä on yhä enemmän. Videopelit ovat erittäin suosittuja ja niiden suurimmat ja tunnetuimmat valmistajat ovat Nintendo, Microsoft ja Sony. Nämä kolme yhtiötä dominoivat videopelialaa, mutta on satoja muitakin yhtiöitä, jotka valmistavat laatupelejä. Suomessa suurimpia nimiä ovat Rovio ja Supercell, ja muita isoja nimiä ovat Remedy ja Housemarque. Suomessa toimii yli 300 pelialan yritystä ja ala työllisti vuonna 2016 2700 ihmistä.

Videopelit ovat olleet aina suosittuja, mutta myös muita pelimuotoja on nykyään markkinoilla. Videopelejä pelataan lähinnä pelikonsoleilla ja tietokoneilla, mutta älypuhelimet avasivat pelialalle aivan uuden markkinaraon. Mobiilipelit ovat ällistyttävän suuri ala nykyään ja niitä luodaan uusia jatkuvasti. Mobiilipelit ovat suosittuja sen takia, että niitä voi pelata milloin vain ja missä vain, sillä kaikilla on aina puhelin mukana ja pelin voi aloittaa tai sitä voi jatkaa milloin tahansa. Älykellojen yleistymisen myötä myös niille on alettu luoda pelejä.

Mobiilipelaaminen auttoi myös uuden pelikategorian luomisessa. Kaikilla on pääsy mobiilipeleihin, eivätkä kaikki ole videopelaamisen ammattilaisia ja monilla ei ole lainkaan kokemusta pelaamisesta. Tämän takia on alettu tuottaa hyperkasuaaleja pelejä, jotka mahdollistavat nopean pelin oppimisen ja lyhyet pelikierrokset. Nämä ovat suosituimpia mobiilipelejä, sillä ne opettavat pelaamaan itseään. Niitä pelaavat eniten ihmiset, jotka eivät miellä itseään pelaajiksi. Hyperkasuaalipelien elinikä on kuitenkiin erittäin lyhyt, noin pari kolme kuukautta, mutta usein peli saattaa lähteä lentoon toisella puolella maailmaa myöhemmin. Pelaaja ei yleensä maksa näistä peleistä rahalla, mutta yritys rahoittaa itseään tarjoamalla muille mainostilaa. Pelaajan tulee myös hyväksyä tietosuojakäytäntö, jolloin yleensä tämän tietoja tullaan käyttämään jotenkin. Massadata on nykypäivän valuutta.

Iso raha liikkeellä

Pelialalla ei ole pikkuraha kyseessä. Vuonna 2016 maailmanlaajuisten markkinoiden arvo oli 84 miljoonaa euroa ja kasvua oli tullut edellisestä vuodesta 9 prosenttia. Vuonna 2019 Yhdysvaltojen markkinoiden arvo oli 19,72 miljoonaa dollaria. Nämä luvut ovat sitä luokkaa, että ei tarvitse ihmetellä miksi uusia peliyrityksiä perustetaan jatkuvasti. Yhdysvalloissa 20 prosenttia täysi-ikäisistä netin käyttäjistä pelaavat vähintään kymmenen tuntia viikossa videopelejä. Suosituimpia kategorioita peleissä olivat toiminta, strategia ja toimintaseikkailu.

Suomen markkinat pelialan suhteen ovat erittäin suotuisat. Vuonna 2016 pelialan liikevaihto kasvoi Suomessa 33 prosenttia ja yhteenlaskettu liikevaihto oli 2,4 miljoonaa euroa, josta 95 prosenttia oli vientiä. Yrityksiä kuten Supercelliä ja Roviota voi kiittää tästä kasvusta ja Supercell maksaakin vajaan 200 miljoonan euron yhteisöveroja Suomeen joka vuosi.

Nettipelaaminen nostaa päätään

Videopelien lisäksi yksi suuri osa pelialaa ovat uhka- ja kasinopelit. Usein ne luetaan kokonaan omaksi alaksi, vaikka ne ovatkin pelejä. Kasinopelejä voi pelata joko kivijalkakasinoilla tai netissä. Alan jättejä kivijalkakasinoiden puolella ovat Macau ja Las Vegas, jotka molemmat ovat jättimäisiä kasinokaupunkeja ja komplekseja. Niiden kasinoilla pelaavat ökyrikkaat, mutta tervetulleita ovat myös pienemmän budjetin pelaajat. Koko uhkapelialan maailmanlaajuinen liikevaihto vuonna 2016 oli vajaa 400 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Nykypäivänä kuluttaja haluaa kaiken heti käytettäväksi, joten myös kasinopelit ovat muuttuneet mukana kannettaviksi. Nettikasinot ovat nostaneet päätään ja niillä pelaakin yhä useampi uhkapelien ystävä. Kun mahdollisuutena on pysyä omalla kotisohvalla ja tienata pikkurahaa, tai vaikka vähän isommankin summan, moni käyttää mieluusti tilaisuutta hyväkseen. Nettikasinot ovat myös sujuvasti muuntuneet mobiilikäyttöön ja useimmat kasinot toimivatkin aivan yhtä hyvin sekä tietokoneella, että älypuhelimella. Uhkapelialalla ei ole aina ollut kaikkein mairittelevin maine, mutta juuri nettipelaamisen suosion kasvun myötä kasinopeleistä on tullut paljon enemmän sosiaalisesti hyväksyttyjä. Vuonna 2017 nettipelialan maailmanlaajuinen liikevaihto oli reilu 50 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Nettikasinot siis eivät liiku ihan samoissa lukemissa kuin kivijalkakasinot, mutta esimerkiksi pelialan 84 miljardia ei ole kauhean kaukana. Uhkapelit vetävät kuluttajia puoleensa pikarikastumisen lupauksillaan.

Kommentaarid
(Külastatud 1,218 korda, 2 külastust täna)