5G tulee – oletko valmis?

Tiesitkö, että suomalaiset kuuluvat maailman ahkerimpiin internetin käyttäjiin. Suomalaiset kuluttajat käyttävät etenkin mobiilidataa eniten maailmassa. Tämä ei liene mikään suuri uutinen kansamme digitaalisia tottumuksia vähänkään tunteville, onhan maamme ollut edelläkävijänä tietotekniikan ja kannettavan teknologian osalta jo kolmen vuosikymmenen ajan. Nokian luoma kännykkäkulttuuri ja sen tekemä pohjatyö muun muassa mobiilipelaamisen osalta ovat edesauttaneet suomalaista yhteiskuntaa omaksumaan nopeasti muuttuvan teknologian eri osa-alueet.

Yksi maailmanlaajuisesti tärkeimmistä tietotekniikkaan liittyvistä osa-alueista on tietysti internet, jota ilman maailma tänä päivänä tuskin näyttäisi samalta. Internet on mahdollistanut nopean kehityksen muun muassa kaupankäynnin, koulutuksen, tieteen ja matkailun aloilla vain parin vuosikymmenen ajan. Maailmanlaajuinen verkko, jonka avulla ihmiset lähestulkoon kaikkialla planeettamme syrjäisimmissäkin kolkissa voivat olla yhteydessä toisiinsa, on mullistanut koko käsityksemme todellisuudesta ja siitä, mikä on mahdollista.

Suomalaisen peliteollisuuden kehitys tuo mahdollisuuksia työmarkkinoille

Asiantuntijat ennustavat virtuaalitodellisuuden lyövän läpi lähivuosina. Kuva: Pixabay

Suomalainen peliteollisuus on kasvanut räjähdymäisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Ennen harvoille ja valituille nörteille avautunut ala on nopeasti laajentunut, kypsynyt ja saavuttanut jalansijaa merkittävänä osana kansantalouttamme. Suomalaisen pelialan yhdistyksen Neogames Finland ry:n vuonna 2018 julkistaman pelialan politiikkasuosituksen mukaan ala tulee kasvamaan 10 % seuraavien kolmen vuoden aikana. Nykyisin peliala työllistää Suomessa noin 3 200 työntekijää, joista 27 % on ulkomaalaisia. Alalle kaivataankin kipeästi lisää osaavaa työvoimaa, ja uusia työntekijä houkutellaankin ulkomaalaisista yrityksistä.

Vaikka ala onkin kasvanut merkittävästi, on uusien pelien julkaiseminen suhteessa alan kehitykseen Suomessa hidastunut. Uusien julkaisujen sijaan yritykset keskittyvätkin enemmän kehittämään suosituimpia julkaisujaan. Suomalaiset pelistudiot sijoittuvat liikevaihdoltaan Euroopan kärkipäähän. Asiantuntijat arvioivat, että alalle syntyy seuraavan kahden vuoden aikana yli 500 uutta työpaikkaa. Tämä on puolestaan selkeä merkki siitä, että vakavasti otettava ala on vahvassa kasvussa.

5G luo uusia mahdollisuuksia pelaamiselle

Verkossa tapahtuva pelaaminen ei olisi mahdollista ilman internetiä tai nopeita datansiirtoyhteyksiä. Peliharrastajat ja pelialan ammattilaiset ovatkin innokkaimpina ottamassa vastaan nopeampaa 5G verkkoa, joka mahdollistaa muun muassa kehittyneempien videopelien pelaamisen verkossa ja mobiililaitteilla. Virtuaalinen todellisuus eli VR (virtual reality) sekä kolmiulotteinen mallinnus eli 3D mahdollistavat entistäkin todellisemman tuntuisen pelikokemuksen muun muassa hyperrealististen peligrafiikoiden ansiosta.

Virtuaalitodellisuuden ennustetaan lyövän läpi vielä vahvemmin tulevina vuosina, joskaan tämä kehityskaari ei ole ollut näkyvillä vielä aivan alan asiantuntijoiden ennusteiden mukaisesti. Vastaus voi piillä tietoverkkojen nopeuksissa, sillä virtuaalitosellisuuteen perustuvia pelejä on liki mahdotonta pelata tai pyörittää verkossa, jonka datansiirtonopeus on alhainen.

Sama pätee mobiilipeleihin. Kannettavilla laitteilla pelattavien pelien määrä on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla yhdessä verkkoyhteyksien nopeuksien kanssa. Nopeammat verkot mahdollistavat kehittyneempien pelien tai graafisesti näyttävämpien pelien pelaamisen myös mobiilissa, mikä puolestaan inspiroi pelikehittäjiä luomaan parempia mobiilipelejä, mikä taas omalta osaltaan edesauttaa luomaan koko pelialaa kehittävää ilmiötä. Peliteollisuus onkin viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut viihdeteollisuuden mammutiksi, joka on ohittanut vuosittaisella liikevaihdollaan jo esimerkiksi musiikki- ja elokuvateollisuuden.

Suomalainen telekommunikaatioyhtiö Elisa ja suomalainen pelikehittäjäyhtiö Rovion omistama mobiilipelipalvelu Hatch Entertainement järjestivät alkuvuodesta 2019 Elisan 5G-verkossa pelatun mobiilipeliturnauksen. Yhteistyökumppanit ovat myös panneet alulle mobiilipelaamiseen keskittyneen Elisa 5G liigan, johon kuka tahansa voi osallistua Hatchin tarjoaman mobiilisovelluksen kautta.

Internet yhdistää ihmiset maailmanlaajuisesti digitaalisen verkon avulla. Kuva: Pixabay

Nopeamman verkon mahdollistavat tulevaisuuden näkymät pelimaailmassa tarkoittaisivat muun muassa ladattavien ja asennusta vaativien pelien suosion laskua pelaamisen tapahtuessa täysin verkossa. Pelien tarjoajille ja pelaajille tämä merkitsisi muutosta pelien käyttökustannuksiin. Ennusteiden mukaan pelien lataaminen mobiililaitteille kertamaksulla siirtyisi kuukausimaksuun, jonka myötä pelaajat voisivat pelata haluamiaan pelejä niitä tarjoavilla alustoilla rajattomasti. Samanlaista maksukäytäntöä hyödyntävätkin jo useat eri musiikki- ja videosuoratoistopalveluihin erikoistuneet alustat.

Viime vuosien kuumimpiin pelimaailman ilmiöihin kuuluva e-urheilu on vallannut alaa kiihtyvällä vauhdilla kansainvälisesti. E-urheilu on digitaalisen pelaamisen muoto, jossa pelaajat voivat osallistua peliin pelaten joukkueissa toistensa kanssa tai toisiaan vastaan sijainnista riippumatta. Varsinaiseksi liikunnaksi e-urheilua tosin ei voida luokitella, vaikka siitä kaavaillaankin uutta lajia jo myös olympiatason kilpailuihin. Joukkue- ja yksilölajina e-uhreilu edustaa kuitenkin mentaliteettia ja psykologista staminaa, jota vaaditaan myös kovan luokan kilpaurheilussa.

Suomessa e-urheilu on suosittu pelaamisen muoto. Suomesta löytyykin jo kansainvälisen tason e-urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet mainetta ja kunniaa tämän uuden pelimaailmasta nousseet lajin parissa. Muun muassa Counter Strike peliin keskittynyt e-urheilujoukkue ENCE tunnetaan pelaajien piireissa maailmalla menestyneenä joukkueena. ENCE:n tavoitteisiin kuuluukin kivuta saavuttamaltaan maailman 13. parhaan e-urheilujoukkueen sijalta top kymmenen parhaan joukkoon.

Olympiatason kilpalajina puhuttaessa e-urheilussa tosin menestyvät ne pelaajat ja joukkueet, jotka keskittyvät muihin kuin räiskintäpeleihin. Mikäli e-urheilu nousisi olympialajiksi, joukkoon kelpuutettaisiin ainoastaan pelejä, joiden tarkoitus ja tavoitteet ovat muualla kuin vastapuolen pelihahmojen tuhoaminen. Keskiössä olisivatkin näin ollen mitä luultavammin pelit, jotka jollain lailla kehittävät ja hyödyntävät pelaajien strategista ajattelua, tekniikkaa ja kestävyyttä. Esimerkiksi Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin kaavaillaan näytösluonteista virtuaalipurjehdusta, joka on ensimmäinen askel kohti e-urheilun sisällyttämistä olympialaisiin.

E-urheilun merkitystä pelimaailmassa ei siis sovi sivuuttaa. Kyseisen lajin hyväksyminen tai edes harkitseminen olympialajiksi kertoo nimenomaan siitä, miten merkittävään rooliin videopelit ovat nousseet viimeisen puolen vuosisadan aikana. Varhaisimmat tietokoneetkin kehitettiin eräänlaisina laskimina matemaattisille algoritmeille, joiden avulla voitiin myös luoda tunnetun maailmanhistorian ensimmäiset tietokonepelit 1950- ja 1960-luvuilla. Pelaaminen ja pelit ovat itsessään olleet merkittävässä asemassa ihmisen älyllisen kapasiteetin ja tietoisuuden kehittämisessä jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskua. Kyseessä onkin siis luontainen kehityskaari, joka nostaisi peli-ilmiön sen ansaitsemalle sijalle yhteiskunnassa.

Nopeat verkkoyhteydet tukevat live-kasinoiden kehitystä

Yksi pelialan merkittävimmistä tekijöistä ja kasvukohteista on nettikasinot. Nettikasinoiden suosion kasvuun on vahvasti vaikuttanut mobiilipelaaminen ja nopeammat verkkoyhteydet. Tämä näkyy sekä pelien kehityksessä että nettikasinoiden tarjoamien pelituotteiden moninaisuudessa. Perinteisten kasinopöytäpelien digitaalisten versioiden rinnalle ovat nousseet mahdollisuudet pelata kasinopelejä livenä verkossa, sekä talon jakajaa että muita pelaajia vastaan. Esimerkiksi 888 Casino tarjoaa liveversioita perinteisistä kasinopeleistä, kuten pokeri, blackjack ja baccarat. Kasinon tarjontaan kuuluukin yhteensä 15 erilaista live-peliä.

E-urheilutapahtumat ovat suosittuja pelaajien keskuudessa. Kuva: Pixabay

Vahvan suosion ovat säilyttäneet myös kolikkopelit ja videokolikkopelit, joiden audiovisuaaliset elementit tarjoavat nykyisin vähintään yhtä paljon viihdearvoa kuin pelien tuoma jännitys itsessään. Peliteollisuuden ja alan talouden kasvu on luonut puitteet kehitykselle, joka mahdollistaa korkeatasoista tietotaitoa omaavien työntekijöiden palkkaamisen. Tämä puolestaan näkyy pelien laadussa, kehityssuuntaus on viime vuosina vienyt myös kasinoalaa vauhdilla eteenpäin.

Yksi merkittävistä trendeistä viime vuosina on nettikasinoiden tarjonnassa yleistynyt vedonlyönti. Perinteisesti suomalaisessa rahapelimaailmassa on lyöty vetoa urheilussa ja hevosurheilussa. Esimerkiksi merkittävät urheiluottelut ja turnaukset jalkapallossa ja jääkiekossa ovat pitkään olleet suosittuja vedonlyönnin kohteita. Tämä trendi on kuitenkin muuttumassa nettikasinoiden tuodessa esiin mahdollisuuksia lyödä vetoa myös perinteisistä poikkeavista kohteista, kuten esimerkiksi e-urheilusta. E-urheilun läsnäolo onkin lisääntynyt monin tavoin myös nettikasinoiden tarjonnassa ja tämä suuntaus tullee mitä luultavammin jatkumaan niin kauan kuin e-urheilun merkitys nyky-yhteiskunnassa säilyttää asemansa.

On hyvin mahdollista, että tulevaisuudessa nettikasinoiden live-pelien tarjonta lisääntyy. Nopeat internetyhteydet leviänevät etenkin suomalaisessa yhteiskunnassa nopeasti koko kansan kotitalouksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pian kotikoneemme ja mobiililaitteemme ovat yhteydessä verkkoon, jonka datansiirtonopeus sallii muun muassa nettikasinoilla tapahtuvan reaaliaikaisen pelaamisen. Vaativalle pelikansalle tämä tietää totta kai hyviä uutisia, sillä kasinoalan on pysyttävä kehityksen mukana pitääkseen asiakkaansa kiinnostuneena. Sitä, millaisia muutoksia se taas tuo pelialalle ja nettikasinoille pitkällä tähtäimellä, on mielenkiintoista jäädä odottelemaan.

Kommentaarid
(Külastatud 153 korda, 1 külastust täna)