Mitä suomen Nato-jäsenyys merkitsee? Mikä muuttuu?

Nato-jäsenyys on Suomen suurin ulkopoliittinen muutos sitten EU-jäsenyyden vuonna 1995, ja se merkitsee historiallista muutosta Suomen puolustuspolitiikassa. Suomen Nato-hakemus oli pohjimmiltaan seurausta kahdesta tekijästä. Ensinnäkin vuosikymmeniä kestäneen Nato-jäsenyyden vastustamisen jälkeen Suomen kansa, joka oli järkyttynyt Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan, suhtautui ylivoimaisen myönteisesti transatlanttiseen liittoon liittymiseen. Jäsenyyden kannatus nousi noin neljänneksestä neljään viidesosaan väestöstä. Toiseksi suomalaiset poliitikot olivat kollektiivisesti yhtä mieltä siitä, että Suomen nykyiset turvallisuusratkaisut olivat riittämättömiä Venäjän kasvaneen uhkapotentiaalin vuoksi, ja päättelivät, että tarvitaan vahvempaa kollektiivista pelotetta.

Samanlaista yhteiskunnallista yksimielisyyttä ei ole nähty sitten Sauli Niinistön toisen valinnan presidentinvaaleissa 2018 ja, kun extra chilli kolikkopeli julkaistiin suomalaisten pelaajien pelattavaksi vuonna 2021.

Millaisia muutoksia tulemme näkemään?

Suomen Nato-jäsenyys ei johda Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täydelliseen muutokseen. “Naton liittolainen Suomi” tulee monin tavoin muistuttamaan “Naton kumppani-Suomea”. Suomen pragmaattisen ja hillityn tyylin värittämä ulkopolitiikka ankkuroituu edelleen Euroopan unioniin. Suomi jatkaa myös maanpuolustuksensa kehittämistä, joka perustuu yleisen asevelvollisuuden ja aluepuolustusdoktriinin kautta luotuun suureen reserviin.

Muuttuuko siis mikään?

Siirtymisellä liittoutuma-asenteeseen on kuitenkin ainakin neljä merkittävää vaikutusta Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

Ensinnäkin Suomesta tulee todellinen kollektiivisen puolustuksen toimija. Huolimatta turvallisuuspolitiikkansa kasvavasta mukautumisesta Nato-painotteiseen eurooppalaiseen pelotus- ja puolustusjärjestelmään, Suomen suuntautuminen turvallisuus- ja puolustusasioissa on ollut korostetun kansallista. Liittolaisena sen on opittava tarkastelemaan pyrkimyksiään ja tavoitteitaan myös liittokunnan kollektiivisten tarpeiden näkökulmasta.

Tulevaisuudessa Suomi osallistuu Naton laajaan pelotus- ja puolustustehtäväkokonaisuuteen, kuten tehostettuun etupainotteiseen läsnäoloon (eFP) ja ilmapuolustukseen, integroituu edelleen Naton siviili- ja sotilasrakenteisiin ja sopii yhdessä liittolaisten kanssa maan loogisesta sijainnista Naton kehittyvässä johtamisrakenteessa. Jatkossa Suomen on myös otettava huomioon liittouman tarpeet, suunnitelmat ja sitoumukset kehittäessään omia puolustusvoimavarojaan.

Toiseksi Suomi syventää merkittävästi nykyisiä sotilaallisia kumppanuuksiaan. Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi ensimmäisen kerran Ukrainaan vuonna 2014, ei-sopimusperusteinen puolustusyhteistyö on ollut tärkeä osa Suomen puolustuspolitiikkaa, ja se on toiminut osittain Nato-jäsenyyden korvikkeena.

Suomen Nato-jäsenyyden myötä moninaiset yhteistyömuodot, joissa ovat mukana muun muassa Ruotsi, Norja, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Viro (esimerkiksi pohjoismainen puolustusyhteistyö, NORDEFCO, ja yhteiset sotaretkikuntajoukot, JEF), suunnataan uudelleen Naton pelotteen ja kollektiivisen puolustuksen operatiiviseen toteuttamiseen Pohjois-Euroopassa. Tiivistetty alueellinen yhteistyö on toteuttamiskelpoisin tapa organisoida Pohjois-Euroopan puolustus, kun otetaan huomioon Pohjoismaiden ja Baltian alueen suuri yhteinen alue, pieni väestömäärä ja suhteellisen rajalliset resurssit.

Tämä puolustuskumppanuuksien syventäminen on jo käynnissä. Huhtikuusta 2022 lähtien Naton jäsenjoukot ovat lähes jatkuvasti isännöineet ja suorittaneet Suomessa yhteiseen puolustukseen tähtääviä harjoituksia. Marraskuussa 2022 Suomi, Ruotsi ja Norja päivittivät kolmenvälisen aiesopimuksensa vahvistaakseen operatiivista suunnittelua yhteisiä huolenaiheita koskevilla alueilla, erityisesti näiden kolmen valtion pohjoisosissa. Maaliskuussa 2023 Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin ilmavoimien välillä solmittiin toinen virstanpylväsluonteinen sopimus, jossa nämä neljä maata ilmoittivat tavoitteestaan operoida noin 250 hävittäjäänsä yhteisenä operatiivisena laivastona.

Kolmanneksi Suomen Venäjä-politiikasta tulee yhä enemmän pelotepohjaista. Helsinki on perinteisesti korostanut vuoropuhelun ylläpitämistä Moskovan kanssa. Helmikuusta 2022 lähtien kahdenvälinen vuorovaikutus on kuitenkin rajoittunut välttämättömien käytännön asioiden, kuten rajayhteistyön, hoitamiseen ja viestintäkanavien auki pitämiseen – jos tarvetta niiden käyttämiseen ilmenee.

Suomen Venäjä-politiikka sopii asianmukaisesti hyvin yhteen liittouman tuoreessa strategisessa konseptissa hahmotellun kolmikantaisen lähestymistavan kanssa. Helsinki on samaa mieltä siitä, että Naton on vahvistettava kaikkien liittolaisten pelotetta ja puolustusta, parannettava vastustuskykyä Venäjän pakkokeinoja vastaan ja pidettävä viestintäkanavat Venäjän kanssa avoimina avoimuuden lisäämiseksi ja mahdollisten riskien lieventämiseksi.

Neljänneksi Suomi on jatkossa liittouman ydinsateenvarjon piirissä. Tämä tuo uuden raiteen Suomen suhtautumiseen ydinaseisiin. Ydinaseiden valvonnan edistämisen lisäksi Suomen on kehitettävä näkemys ydinpelotteesta ja määriteltävä osallistumisensa Naton ydinpolitiikan muokkaamiseen. Tämä voi tarkoittaa aktiivista roolia ydinsuunnitteluryhmässä tai operatiivista vastuuta liittouman tavanomaisissa toimissa, jotka tukevat ydinpelotetta.

Lopuksi

Vaikka muutokset ovat merkittäviä, ei niillä tule kuitenkaan olemaan käytännön vaikutusta suomalaisen kansalaisen arkielämään. Edelleen Venäjän aiheuttama paine tulee olemaan osa suomalaisen ihmisen elämää, mutta laajempi yhteistyö tuo toki monia mahdollisuuksia, joista kaikkia voi olla haastava edes ymmärtää.

Joten olkaamme tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen, sillä se on aiheuttanut jo nyt paljon hyvää Suomessa ja Pohjoisessa Euroopassa, kun Ruotsikin liittyi jäseneksi.

Kommentaarid
(Külastatud 205 korda, 1 külastust täna)