Balettikin on urheilua

Balettia on usein pidetty ainoastaan taiteena ja kauniiden kevyiden liikkeiden esittämistä ja harjoittelemista pianomusiikin tahtiin. Sitä ei ole perinteisesti luettu urheilulajiksi, mutta todellisuudessa, baletti on kovaa urheilua. Se vaatii kestävyyttä lihaksilta, kunto ja myös pitkän vuosien harjoittelun, jotta siinä voi tulla hyväksi ja menestyä. Fyysinen kunto on todella isossa roolissa.

Baletilla on pitkä historia

Baletti on historiallinen klassinen tanssimuoto, ja sen juuret ovat 1500-luvun Ranskassa ja erityisesti Ranskan hovissa. Baletti on kehittynyt monipuoliseksi ja teknisesti vaativaksi tanssilajiksi niiltä ajoilta. Laji vaatii harjoittelua, valtavaa notkeutta, lihasvoimaa ja tarkkuutta sekä hyvää rytmitajua. Baletti koostuu systemaattisista monista eri liikkeistä, asennoista ja askelista, ja sen harjoittelu toistaa erittäin tarkkoja kaavoja. Lisäksi baletti vaatii tanssijalta ilmaisutaitoa.

Baletin harjoittaminen vaatii ja myös kehittää monipuolisesti fyysistä kuntoa. Tanssijoilla on hyvä lihaskunto, he ovat notkeita ja heillä on hyvä kehonhallintaa. Sitä testataankin koko ajan harjoittelun aikana. Balettitanssijalta vaaditaan myös erinomaista kestävyyttä. Balettia pitää harjoitella viikoittain 15-20 tuntia, jotta siinä voi menestyä. Lisäksi esitykset voivat olla fyysisesti erittäin vaativia.

Balettitanssija on tottunut vaatimaan itseltään

Baletti vaatii hyvin tarkka kehonhallinta ja liikkeiden hallinta. Tanssijat ovat tietoisia kehonsa asennoista ja liikkeistä ja he kykenevät hallitsemaan liikkeittensä sulavasti. Tämä vaatii syvää oman kehon ymmärrystä ja myös herkkyyttä omalle keholle.

Baletissa on tärkeää myös oikeanlainen hengitystekniikka. Hengitys on muutenkin tärkeä osa fyysistä suorituskykyä missä tahansa urheilussa. Tanssijoiden täytyy pystyä hengittämään oikealla tavalla, kun he tekevät monimutkaisia ja fyysisesti vaativia liikkeitä. Tämän avulla tanssija ylläpitää korkeita energiatasoja ja varmistaa, että hänen kehonsa saa tarpeeksi happea tanssin aikana.

Baletti on fyysinen ja mentaalinen laji

Baletin harjoittaminen perustuu vahvalle mentaaliselle sitoutumiselle ja sinnikkyydelle. Tanssissa tulee usein vastaan haasteita, kun uusia liikkeitä ja koreografioita pitää oppia nopeassa tahdissa ja monia erilaisia. Tanssijalla täytyy olla siis myös hyvä muisti. Joskus tanssijat kohtaavat myös ihan fyysisiä rajoituksia, jotka saattavat tulla heidän kehostaan. Nämä haasteet on voitettava, kuten kaikissa muissakin urheilulajeissa, jotta voi jatkaa kehittymistä.

Kilpaileminen ja baletti

Baletissa ei ehkä samalla tavalla kilpailla, kuin urheilussa tai vedonlyönti kasino -sivustoilla. Mutta siinäkin järjestetään esimerkiksi Suomessa valtakunnallisia kilpailuja jatkuvasti. Balettiesitykset niissä voivat olla joko soolotansseja tai ryhmätansseja. Balettia harrastetaan Suomessa ympäri maan, joten valtakunnallisissa kilpailuissa on paljon osanottajia ympäri Suomen. Eri balettikoulut valmistelevat omat koreografiansa ja harjoittavat niitä pitkään, monia kuukausia. Kilpailujen tuomarit ovat tavallisesti baletin tai tanssin ammattilaisia, ja heitä on aina useita, joten kriteerit ovat näissä aina tiukat.

Miksi baletti on urheilua

Balettia voidaan täysin perustellusti pitää urheiluna. Se vaatii fyysisesti ja henkisesti aivan yhtä paljon ellei enemmänkin, kuin monet perinteiset urheilulajit. Jotta siinä tulee hyväksi, sitä pitää harjoitella kymmeniä tunteja viikossa. Lisäksi laji vaatii samanlaisia fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia kuin mikä tahansa urheilu.

Baletissa tarvitaan erinomaista fyysistä kuntoa. Tanssijoiden täytyy kehittää lihaksiaan, ja monet käyvätkin baletin lisäksi punttisalilla. Kehitettävät lihakset ovat erityisesti jalkojen, keskivartalon ja ylävartalon lihaksia. Voiman lisäksi tanssijoiden täytyy pitää yllä hyvää liikkuvuutta ja notkeutta. Lisäksi balettitanssijoiden pitää olla kestäviä. Tunnit ovat pitkiä ja vaativia. Energiataso pitää pystyä pitämään ylhäällä pitkiä aikoja esitysten ja harjoitusten ajan. Balettitanssijoilta vaaditaan myös hyvää koordinaatiokykyä ja tarkkuutta, sekä rytmitajua.

Koordinaatiokyky korostuu, kun liikkeet vaihtuvat nopeasti ja väliin tulee hyppyjä ja jalkojen nostoja. Tarkkuutta vaaditaan erityisesti liikkeiden osalta. Niiden täytyy näyttää sulavilta ja keveiltä, vaikka todellisuudessa ne vaativat keholta paljon. Tanssijat ovat taiteilijoita kaiken lisäksi, ja he ilmaisevat kehollaan erilaisia asioita. Kehonhallinta onkin tässä lajissa erityisen tärkeää. Jokainen liike ja asento täytyy pystyä suorittamaan sulavasti. Vielä lopuksi, balettitanssijoilta vaaditaan erityisesti sitoutuneisuutta ja intensiivistä harjoittelua. Joten baletti on todella monipuolinen ja vaativa urheilulaji.

(Külastatud 181 korda, 1 külastust täna)