Yrityksen mainostuotteet voidaan tänä päivänä tilata kätevästi netistä

Yritystä perustettaessa ja toimintaa kehittäessä näkyvyys on tärkeää. Tänä päivänä näkyvyys tarkoittaa kuitenkin paljon muutakin kuin suurta mainostaulua konttorin ulkopuolella. Siihen liittyy niin nettinäkyvyys, sosiaalinen media, näkyvyys alan printtituotteissa sekä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille annettavat kaikenlaiset mainostuotteet.

Mainostuotteiden antaminen ei kuitenkaan enää merkitse, että jaat vain kohderyhmällesi mahdollisimman paljon yrityksen nimellä varustettuja kyniä. Hyvällä mainostuotteella onnistut jättämään lähtemättömän vaikutuksen keneen tahansa. 

Toiminnassaan juuri tätä ideaa painottava ruotsalainen Axon Profil on onnistunut kokoamaan yhteen esimerkillisen valikoiman kymmenistä erilaisista mainostuoteideoista. Yritys on listannut suomenkieliselle sivustolla, axonprofil.fi, lukuisia ideoita.

Niiden joukkoon kuuluvat niin erilaiset mainoskynät kuin karkit, ilmapallot, t-paidat, pipot ja powerbankit. Mitä vain mieleen voisi juolahtaa. Valitset jonkin listatuista tuotteista ja lisäät siihen logosi henkilökohtaisen palvelun avulla, jonka jälkeen tuotteet lähetetään pikaisesti ja ilmaiseksi antamaasi osoitteeseen.

Mainostuotteiden merkitys asiakassuhteessa

Tänä päivänä yrityksellä voi olla toimintaa kivijalkapisteessä ja verkossa. Jossain tapauksissa yritys on voinut valita pelkän verkkokaupan. Verkkotoiminta ei kuitenkaan poissulje sitä, että markkinoit palvelujasi kohdeyleisöllesi, myyt tuotteitasi heille, käyt tapaamisissa ja mahdollisesti messuilla. 

Jokainen niistä on oma potentiaalinen asiakaspalveluhetki ja uuden asiakassuhteen luomistilanne, joista haluat selvitä tietenkin voittajana. Lisäksi mainostuotteita voidaan lähettää lahjoina kaikille yrityksen jo valmiissa asiakasrekisterissä oleville toimijoille. Tällä tavoin annat jonkin hyödyllisen tuotteen asiakkaan käyttöön ja muistutat olemassaolostasi myös tapaamisten ulkopuolella.

Vaikka antaisit lahjoja potentiaalisille asiakkaille, sen tarkoituksena ei tule olla asiakkaan painostaminen ostamaan yrityksen tuotteita. Vilpittömien mainostuotteiden perimmäinen tarkoitus on luoda positiivista yrityskuvaa potentiaalisten ja jo olemassa olevien asiakkaiden silmissä. Ne eivät yksinään voi toimia markkinointivälineinä, mutta voivat tukea onnistunutta markkinointistrategiaa.

Joskus on myös hyvä miettiä, milloin on sopivampaa lähettää yksinkertaisempi liikelahja kuin mainostuote, jossa on yrityksen logo ja joka on suunniteltu varta vasten yrityksen markkinointia varten. 

Hyviä vinkkejä mainostuotteiden ja liikelahjojen valintaan

Jos haluat yrityksesi erottuvan edukseen asiakkaittesi silmissä, se onnistuu muutamalla seuraavalla vinkillä.

  1. Valitse sellainen tuote, joka on mahdollisimman hyödyllinen sen saajalle. Sen tulisi olla jatkuvassa käytössä, jotta yrityksesi nimi jäisi käyttäjän mieleen.
  2. Mieti minkälainen tuote sopisi parhaiten yrityksen imagoon, arvoihin ja yrityskuvaan. Esimerkiksi tyylikäs pitkäikäinen juomapullo tai kangaskassi voivat samalla kertoa, että yrityksesi välittää ympäristöstä. Jossain tapauksessa ylellisemmät premium-tason tuotteet voivat sopia paremmin yritysimagoon.
  3. Muista asiakkaita silloin kun muut eivät tee. Älä siis tyydy vain lähettämään joululahjoja, koska yleensä ne hukkuvat kaikkien muiden lahjojen joukkoon. Valitse hetki, joka sopii erinomaisesti pientä yllätystä varten. Tällä tavoin yrityksesi antaa unohtumattoman kuvan itsestään.
  4. Älä käytä lahjoina samoja tuotteita. Ihmiset kyllästyvät hyvin nopeasti, jos lähetät heille vuosittain saman mainostuotteen tai liikelahjan. Tänä päivänä valikoimaa on niin paljon, että aina löytyy jotain uutta.

Kaikkea ei tarvitse päättää itse

Mainoslahjoja ei kannata päättää hetkessä. Arvojen mietintään ja tuotteen valintaan on hyvä käyttää runsaasti aikaa ja pyytää apuun ammattilaisia. Mainostuotteita ja liikelahjoja netissä markkinoivat yritykset auttavat sopivan tuotteen löytämisessä, logon siirtämisessä tuotteeseen ja jopa räätälöityjen erikoislahjojen luomisessa. 

Voit kertoa heille yrityksestäsi ja kohderyhmästäsi, yrityskuvastasi ja markkinointistrategiastasi, joiden perusteella vuosien kokemuksen omaavan mainostuoteyrityksen työntekijät pystyvät ehdottamaan täydellisen tuotteen tai antaa useita sopivia ehdotuksia. 

Voit yhtä lailla tilata eri vaihtoehdoista tuotenäytteitä, minkä jälkeen pystyt paremmin tekemään viimeisen päätöksen. Sen jälkeen saat valmiit tuotokset toimistollesi ja voit aloittaa niiden lähettämisen asiakkaillesi. On hyvä muistaa, että esimerkiksi Axon Profil tarjoaa myös mahdollisuuden varastoida mainostuotteita puolestasi, jos työtiloistasi ei löydy tarpeeksi tilaa.  

(Külastatud 235 korda, 1 külastust täna)