Nuku paremmin näiden vinkkien avulla – uni kuntoon ja energiaa päivään

Kunnon yöunet ovat tärkeä asia terveyden kannalta. Riittävä lepo ja tarpeeksi pitkät yöunet voivat vaikuttaa muun muassa yleiseen terveyteen monella tavalla. Unen puute voi nimittäin aiheuttaa stressiä, painonnousua, masennusta, hermostuneisuutta ja monia muita oireita. Aikuisille suositellaan vähintään noin 7-8 tuntia unta joka yö.

Nykyajan kiireinen elämäntyyli saattaa kuitenkin aiheuttaa sen, että nukahtamisessa kestää pitkään ja nukkuminen on kaikin puolin levotonta. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että yksinkertaisilla ja helpoilla vinkeillä voit parhaassa tapauksessa parantaa unen laatua ja nukkua paremmin. Ota alla mainitut vinkit käyttöön ja nuku paremmin jo tänä yönä.

Lähde liikkeelle

Monet lähteet ovat sanoneet, että liikkuminen auttaa parantamaan unen laatua ja vähentämään stressiä. Liikkuminen vapauttaa aivoissa hyvän olon hormonia, joka rentouttaa ja ehkäisee masennusta, ahdistuneisuutta ja stressin syntymistä. Sinun ei tarvitse huhkia salilla montaa tuntia joka päivä tai juosta kilometrikaupalla, vaan riittää, että harrastat aerobista liikuntaa 20 minuuttia päivittäin.

Esimerkiksi 20 minuutin reipas kävely, uiminen, hölkkä tai vaikka hiihtäminen ovat erinomaisia tapoja lähteä liikkeelle ja saada verenkierto paranemaan. Mikä tahansa liikunta on aina positiivista, kunhan nautit siitä itse.

Luontaistuotteet käyttöön

Tiettyjen luontaistuotteiden avulla voit parhaassa tapauksessa parantaa unen laatua ja jopa nukahtaa helpommin. Markkinoilla on monia laadukkaita luontaistuotteita, jotka auttavat uniongelmissa. Muun muassa melatoniini on tehokas tapa unen parantamisessa. On tosin tärkeää huomata, että melatoniiniin ei kannata luottaa pitkällä juoksulla, vaan se sopii parhaiten lyhytaikaisten uniongelmien hallitsemiseen.

Toinen suosittu luontaistuote, joka rentouttaa ja vähentää stressiä, on CBD. Muun muassa CBD öljy on helposti lisättävissä vesilasilliseen ja se auttaa rentoutumaan ja nukahtamaan nopeammin. Saat luontaistuotteet netistä nopeasti ja voit tilata ne suoraan kotiin.

Vähennä stressiä

Nukahtaminen ja hyvä uni voivat olla tavoittamattomissa, kun stressi vaivaa. Nykyajan kiireinen elämäntyyli ja työntäyteiset päivät aiheuttavat helposti stressiä itse kullekin. Nukahtaminen on vaikeaa ja uni on levotonta. Stressin vähentäminen voi kuitenkin auttaa unen laadun parantamisessa: se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta muutamien vinkkien avulla voit onnistua vähentämään stressiä ja nukkumaan paremmin.

Kannattaa esimerkiksi lopettaa sähköpostien lukeminen sen jälkeen, kun työpäivä on ohi: jätä sähköpostit seuraavaan aamuun. Ilta on rentoutumista varten. Älä myöskään tuo töitä kotiin, jos niin ei ole pakko tehdä. Yrittäjien sen sijaan on hyvä muistaa, että työtunnit on hyvä muistaa rajata: yrittäjät nimittäin venyttävät muuten päivää helposti aina siihen saakka, kun Nukkumatti heittää hiekat silmille. Jätä työt töihin ja muista rentoutua kotosalla.

Ystävien ja perheen kanssa ajan viettäminen on myös hyvä tapa vähentää stressiä ja parhaimmillaan parantaa myös unen laatua. Vietä aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa esimerkiksi käymällä elokuvissa, museossa, kaupungilla shoppailemassa tai hiihtoretkellä.

Lopeta television katsominen pari tuntia ennen nukkumaanmenoa

Kaikki elektroniset ruudut, kuten televisio, puhelimen näyttö ja tietokone lähettävät sinistä valoa, joka estää melatoniinin syntymistä. Vaikka illalla on mukavaa rentoutua elokuvan parissa, on kuitenkin tärkeää sulkea kaikki näytöt pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Näin kehosi alkaa tuottaa melatoniinia oikeaan aikaan ja unikin tulee helpommin. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että uni on syvempää ja rauhallisempaa.

Television katsomisen sijaan kannattaa esimerkiksi rentoutua kirjaa lukemalla. Hyvän kirjan parissa saattaa hyvinkin vierähtää pari tuntia ja huomaat pian, kuinka uni tulee nopeammin ja nukut parempaa unta.

(Külastatud 235 korda, 1 külastust täna)