Katsaus menestyneimpiin peliteollisuuden start up -yrityksiin Suomessa 

Suomi tunnetaan peliteollisuuden kärkimaana, josta on vuosien saatossa ponnahtanut pinnalle useita kansainvälisestikin menestyviä pelialan yrityksiä. Rovion ja Supercellin kaltaisten menestystarinoiden innoittamana monet muutkin ovat lähteneet mukaan peliteollisuuteen. Ei ole ihme, että kilpailu pelialalla myös Suomessa on kiristynyt vuosi vuodelta — markkinoilla on nyt enemmän toimijoita kuin koskaan.  

Erinomainen kasvualusta pelialan yrityksille 

Pelialan yrityksen perustaminen on Suomessa tehty nykyään varsin helpoksi. Lukuisat tahot ovat pitäneet huolen siitä, että myös verkostoitumiseen on Suomessa poikkeuksellisen paljon mahdollisuuksia, joka ruokkii pelialan kasvua entisestään eri taidoilla ja kiinnostuksen kohteilla varustettujen ammattilaisten löytäessä toisensa.

Koska kyseessä on kansainvälinen kasvuala ja pelit yksi Suomen tämän hetken suurimmista vientituotteista, ollaan hankkeita myös innokkaasti mukana rahoittamassa. Esimerkiksi Business Finlandin kautta myönnetään vuosittain runsaasti rahoitusta suomalaisille pelinkehittäjille aina uusien ideoiden, tuotekonseptien, pelialustojen ja liiketoimintamallien kehittämiseen.

Lisääntyneen kysynnän ja entistä paremman tuen myötä yhä useammat ovat innostuneet kokeilemaan onneaan ja perustaneet pelialan start up -yrityksiä, joista osa pärjää paremmin kuin toiset. Jotkut yritykset joutuvat rahoituksesta ja tuestakin huolimatta lopettamaan liiketoimintansa ennen pitkää, mutta on myös paljon sellaisia peliyhtiöitä, jotka porskuttavat eteenpäin menestyksekkäästi vuodesta toiseen. 

Poikkeuksellisen runsaasti mobiilitarjontaa 

Etenkin mobiililaitteille on nykyään tarjolla monipuolisesti ohjelmointityökaluja, joiden myötä kynnys pelinkehitykseen on matalampi kuin koskaan. Nyt melkeinpä kuka tahansa voi kehittää oman mobiilipelin ja lisätä sen sovelluskauppaan muiden ladattavaksi. Jotta peli voisi nousta suureen ja kestävään suosioon, on sen kuitenkin oltava paljon muutakin kuin vain harrastelijatason tekele. Usein taustalla on suurempi ammattilaisista koostuva joukko, joka hioo pelit viimeisen päälle antaakseen niille katu-uskottavuutta.

Mobiilibuumin myötä Suomessa on perustettu aivan erityisen paljon mobiilipeleihin erikoistuneita yrityksiä. Toisin kuin naapurimaissa Ruotsissa ja Virossa, rahapeleihin ja nettikasinoilla hyödynnettävään teknologiaan keskittyviä yrityksiä on Suomessa kuitenkin huomattavasti vähemmän. Vaikka nettikasinolla pelaaminen onkin suomalaisten keskuudessa suosittua ja saatavilla on monipuolisesti bonuksia, joita esimerkiksi Pikakasino tarjoaa, ovat melko harvat kasinopelit suomalaista tuotantoa, vaan todennäköisemmin lähtöisin esimerkiksi Ruotsista. 

Esimerkkejä Suomen menestyneimmistä start up -peliyhtiöistä 

Rovion ja Supercellin tietävät lähes kaikki, mutta niiden lisäksi peliteollisuudesta löytyy monia muitakin ansioituneita suomalaisia peliyhtiöitä. Seuraavaksi esitellään muutamia suomalaisia pelialan start up -yrityksiä, jotka ovat suoriutuneet viime vuosina aivan erityisen mallikkaasti.

Redhill Games 

Redhill Games on vuonna 2018 Helsingissä perustettu itsenäinen peliyhtiö, joka on erikoistunut mobiilipeleihin. Sen laajaan pelituotantoon lukeutuu useita sovelluskaupasta ladattavia mobiilipelejä, joiden perusversioiden pelaaminen on maksutonta. Tarjolla on erityyppisiä pelejä aina toimintapeleistä arcade-peleihin ja aivopähkinöihin. Redhill Gamesin viimeisimpiin projekteihin lukeutuu Nine to Five -ammuskelupeli, joka on saanut pelaajien keskuudessa kiinnostuneen vastaanoton. Redhill Gamesin kohdalla eräs suurimmista läpimurroista tapahtui talvella 2021 sen saadessa merkittävän pääomasijoituksen Neteaselta, joka on Kiinan toiseksi suurin peliyhtiö.

Critical Force  

Kajaanista lähtöisin oleva Critical Force -peliyhtiö tunnetaan parhaiten sen hittipelistä nimeltä Critical Ops, joka lukeutuu suomalaisten peliyhtiöiden ladatuimpiin peleihin sekä Google Play Kaupassa että Apple Storessa. Sen lisäksi Critical Force on ansioitunut myös elektroniseen urheiluun suunnatun alustan kehityksessä. E-urheilun tullessa yhä suositummaksi voi hyvinkin olla, että Critical Forcesta kuullaan vielä tällä saralla.

Lightneer 

Erilaiset strategia- ja arcade-pelit ovat mobiilipelaajien keskuudessa kysyttyjä, ja juuri tähän kysyntään vastaa peliyhtiö Lightneer. Vuonna 2015 Helsingissä alkunsa saanut pelistudio on kehittänyt vuosien saatossa useita mielenkiintoisia pelejä, joista se ansaitsee rahaa mainosten ja pelinsisäisten ostosten myötä. Esimerkkejä Lightneering tuotannosta ovat muun muassa Build City, Fishing Champs ja Rodeo Raiders.  

Kommentaarid
(Külastatud 279 korda, 1 külastust täna)