Suomalaisten uudet suosikkikohteet Virossa

Matkailu tunnetusti avartaa, oli kyse sitten lähi- tai kaukomatkailusta. Tämän ovat huomanneet yhä useammat suomalaiset, jotka ovat enenevässä määrin innostuneet tutustumaan naapurimaiden luonto-, kulttuuri- ja nähtävyystarjontaan. Viro on muuttunut valtavasti kuluneen vuosikymmenen aikana ja moni hämmästeleekin, miten monipuolisen kattauksen se tarjoaakaan turisteille.

On totta, että vielä nykyäänkin monelle suomalaiselle Viron tuntemus rajoittuu vielä Tallinnaan suuntautuviin risteilyihin, mutta monilta matkailijoilta löytyy onneksi myös seikkailumieltä ja halua tutustua uusiin kohteisiin. Jo muutamassa tunnissa Helsingistä tai Turusta pääsee aivan erilaiseen ympäristöön, jossa jokainen löytää taatusti itselleen mieluista tekemistä, nähtävää ja koettavaa.

Esittelyssä Viron mielenkiintoisimmat vierailukohteet

Mikäli edellisestä Viron reissusta on jo aikaa, saattaa päivitys olla paikoillaan. Tällä sivulla esitellään muutamia Viron tämän hetken suosituimmista vierailukohteista suomalaisten matkailijoiden keskuudessa.

Tallinnan trendikkäät kaupunginosat

Monelle matkailijalle Tallinnan vanhakaupunki on tullut jo tutuksi, eikä se pahemmin esittelyjä kaipaa. Viron kaunis pääkaupunki on kuitenkin kehittynyt ja kasvanut hurjasti viime aikoina, eikä sitä ole tunnistaa enää samaksi kuin parikymmentä vuotta sitten. Heti satamaan Rotermannin ostoskeskuksen tienoille on ilmaantunut paljon pieniä kahviloita ja vaatekauppaketjuja, joita Suomessa ei vielä ole. Shoppailuun tarjoaa hyviä vaihtoehtoja myös lähes 170 myymälää sisäänsä kätkevä Kristiine Keskus, jonne moni suuntaakin nyt Viru Keskuksen sijaan.

Tallinnassa eräs tämän hetken kuumimmista alueista rajautuu Telliskiven ja Kalamajan tienoille. Täällä matkailijaa odottavat rosoiset mutta hurmaavat kadut täynnä yllätyksiä. Mikäli nauttii esimerkiksi tehdasrakennuksiin perustettujen käsityöputiikkien kiertelystä, on tällä alueella niitä tarjota moneen lähtöön. Myös vauhdilla kehittynyt Noblessner saa monelta turistilta osakseen suitsutusta.

Pixabay

Pärnun hiekkasärkät ja värikäs arkkitehtuuri

Aiempina vuosikymmeninä Suomesta suuntasi bussilasteittain matkailijoita Pärnuun kylpylälomalle, mutta tämä upea kesäkaupunki tarjoaa paljon muutakin kuin uima- ja porealtaita. Pärnun pitkä ja valkoinen hiekkaranta on ehdottomasti kaupungin suurin vetonaula, mutta myös sen keskustan värikkäät rakennukset ja torit hurmaavat siellä kävijät.

Mikäli Pärnussa haluaa huvitella, löytyy kaupungista myös yllättävän vauhdikasta yöelämää sekä muutama suurempi kasino. Monet suomalaiset ovat kuitenkin todenneet myös sen, että suositut kolikkopelit, kuten Lucky Twins, Fire Joker tai Mega Moolah, ovat kätevämmin pelattavissa netissä kasinosivustolla. Lisäksi tämä pelaamisen muoto tarjoaa pelaajalle paremmat mahdollisuudet erilaisten tarjousten ja etujen hyödyntämiseen. On siis hyvä huomioida, ettei Pärnu profiloidu enää pelkästään kylpyläkaupungiksi. Se pyrkiikin nyt aktiivisesti houkuttelemaan kävijöitä etenkin kesäisin nauttimaan rennosta tunnelmasta ja viihteestä. Ei ole mikään ihme, että Pärnu on saanut epäviralliseksi lempinimekseen Baltian Rivieran.

Surffaajia ja luonnonkävijöitä houkutteleva Hiiumaa

Saarenmaan pohjoispuolella. Se on vasta hiljattain alkanut nousta matkailijoiden silmissä potentiaalisena matkakohteena ja moni povaakin siitä tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä suositumpaa kohdetta myös suomalaisten matkailijoiden keskuudessa. Hiiumaa on noin tuhannen neliökilometrin suuruinen saari, joka tarjoilee kävijöille ennen kaikkea rauhaa ja luonnonkauneutta ympäri vuoden. Talvikaudella saareen pääsee Euroopan pisintä jäätietä pitkin suoraa autolla ja kesäisin lautan kyydissä.

Unsplash

Hiiumaa on rauhallinen paikka, jossa ei varsinaisia nähtävyyksiä maailman vanhimpiin lukeutuvan Kõpu-majakan lisäksi juurikaan ole. Valtaosa matkailijoista suuntaakin tälle saarelle ennen kaikkea rentoutuminen mielessään. Puhdas ja raitis meri-ilma ja vehreys ovat täällä kaikkialla läsnä. Mikäli surffaaminen kiinnostaa, löytyy Hiiumaan rannoilta sitä varten erinomaiset puitteet. Myös patikointi saaren eri puolille levittyviä maastoreittejä pitkin ja esimerkiksi telttailu ovat suosittuja aktiviteetteja. Kulinarismin ystäville Hiiumaalta löytyy muutama erinomainen ravintolavaihtoehto, joissa tarjoillaan puhdasta lähiruokaa sekä modernilla että perinteisemmällä otteella.

Mikäli suunnittelee esimerkiksi viikon lomaa jonnekin lähistölle siten, ettei matkantekoon tarvitse tärvellä koko päivää, voi Hiiumaa hyvinkin tulla kyseeseen. Siihen kannattaa ehdottomasti lähteä tutustumaan ennen kuin suuremmat turistimassat löytävät sen.

Kommentaarid
(Külastatud 1,064 korda, 1 külastust täna)