Pienet arkiset asiat osana kokonaisvaltaista hyvinvointia

Hyvinvointi on tärkeä juttu. Ei pelkästään sen sanallisessa merkityksessä, vaan aidosti ja oikeasti ihmisten elämässä. Hyvinvoinnista huolehtiminen voi jäädä toisinaan unholaan, mutta yleensä sen tarpeellisuus korostuu erityisesti hankalina ja haastavina aikoina.

Keho on iso kokonaisuus, joka koostuu monista elimistä ja pienistä hiukkasista. Hyvinvointiin panostaminen ei välttämättä näy hetkessä kaikin puolin, vaan sen aikaansaamiseen voi kulua aikaa. Toisaalta samalla tavalla keho ei yleensä anna aivan hevillä periksi, jos se kohtaa hankalan tilanteen, esimerkiksi sairastumisen ja se jaksaa kantaa eteenpäin yllättävänkin pitkälle.

Pienin teoin ja askelin jokainen pystyy parantamaan ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Parhaiten asiat saa osaksi arkea pienillä teoilla, jolloin esimerkiksi uuden elämäntyylin omaksuminen ei käy liian vaativaksi. Lue läpi seuraavat vinkit ja siirrä oman hyvinvointisi tukeminen seuraavalle tasolle.

Miten tukea omaa hyvinvointia käytännössä?

Kaikki kuulevat puhuttavan hyvinvoinnista, mutta miten se käytännössä tapahtuu? Helpointa on ottaa pieniä askelia kohti omaa hyvinvointia tukevaa elämää, seuraavilla vinkeillä pääset ainakin alkuun.

Ruokavalio. Tästä kuulee toisinaan puhuttavan ehkä liiankin paljon, mutta käytännössä ruokavaliolla on valtaisa merkitys ihmisten elämään. Ruoka on ihmisten polttoainetta. Se saa meidät jaksamaan läpi töiden ja opiskelujen ja antaa voimaa vastustaa tauteja sekä muita elämän haasteita. Jos ruokavalio koostuu pääasiassa pikaruoasta, sipseistä ja limsoista, voi ruokailutottumuksiin  alkaa tuoda pikkuhiljaa lisää hedelmiä sekä kasviksia. Ruoan tilaamisen sijaan voi kokeilla toisinaan kokkailua, terveellisen ruoan tekeminen on yllättävän helppoa!

Päivittäinen ulkoilu. Raitis ulkoilma ja aurinko. Nämä ovat tärkeitä seikkoja eteenkin heille, jotka istuvat päivisin tietokoneiden äärellä työtään tehden. Ulkoilmaa ei monesti muista edes kaivata, kun kiireinen päivä vierähtää nopeasti iltaan. Jos kesken päivän ei töiltä ehdi pidemmälle happihyppelylle, voi esimerkiksi lounastauon tai kahvitauon käyttää vaikkapa puistossa. Jos puistokin on liian kaukana voi pelkästään toimistosta ulos lähteminen toimia tarpeellisena virikkeenä. Raittiin ulkoilman lisäksi mieli virkistyy ja töitä jaksaa tehdä uudella energialla.

Ystävät ja perhe. Sanomattakin on selvää, että ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja. Kaikilla läheisiä henkilöitä ei välttämättä ole yhtä paljon ympärillä, mutta niitä on mahdollista hankkia lisää. Myös vanhemmalla iällä! Ihminen tuskin koskaan on liian vanha uusia ystävyyssuhteita varten. Jos omaa perhettä tai ystäviä löytyy, kannattaa heidän kuulumisiaan kysellä, vaikka toisinaan se tuntuisi hankalalta tai varsin vaativalta esimerkiksi väsymyksen alla. Yhtä lailla energia on varmasti vähissä myös läheisillä ja tällöin vaikkapa lyhyt puhelu voi virkistää kummankin mieltä jopa viikoiksi!

Harrastukset. Ihminen tarvitsee arkeensa töiden sekä läheisten lisäksi myös mielekästä tekemistä. Harrastuksia löytyy loputtomasti, niistä täytyy vain löytää itselle sopiva vaihtoehto! Harrastuksia voi metsästää netistä tai kysellä esimerkiksi kavereiden mieltymyksiä. Harrastusten kautta mieli saa uudenlaista virikettä ja niiden parissa voi päästä myös sopivasti haastamaan itseänsä.

Pelit. Pelit voivat lukeutua myös harrastuskategoriaan, mutta osa ihmisistä erottelee nämä kaksi toisistaan. Pelaaminen yksin tai yhdessä on varsin mukava tapa viettää aikaa ja sopii erinomaisesti esimerkiksi illanviettoon ystävien kesken. Toiset tykkäävät pelata yksin, pääseehän silloinkin osaksi ryhmää, jos niin haluaa. Parhaat nettikasinot taas ovat osalle mielenkiinnon kohde.

Meditointi. Meditointi ja mindfulness voivat kuulostaa turhalta hömpötykseltä, mutta ovat yleistyvässä määrin tärkeitä työkaluja monille ihmisille. Meditoinnin avulla mielen voi saada irti arkisista askareista ja siirtyä kohti hyvää oloa juuri tässä hetkessä. Mindfulness pyrkii tuomaan esille tuntemukset juuri sillä hetkellä, ilman että niitä arvostellaan sen enempää. Meditoinnin voi ottaa esimerkiksi osaksi iltarutiineja. Sen avulla elämästä voi tulla täydempää ja onnellisempaa elämällä hetkessä ja olemalla kiitollinen kaikesta siitä, mitä on jo saavuttanut elämässään.

Hyvinvointi tarkoittaa jokaiselle ihmiselle erilaisia asioita, mutta joitain yleisiä vinkkejä voidaan antaa. Kuten moni muukin asia, omaan hyvinvointiin pääsee parhaiten perille tutustumalla sekä kokeilemalla rohkeasti uusia asioita. Hyvinvoivaa arkea!

Kommentaarid
(Külastatud 66 korda, 1 külastust täna)