Lisää pelattavaa nettiin

Euroopan nettikasinot ovat kehittyneet valtavasti viimeisten parin vuoden aikana. Tänä vuonna kehitystä on kiihdyttänyt pelistudioiden viimevuotiset lupaukset entistä useammasta innovaatiosta liittyen uusiin peleihin ja niiden sisältöön.

Nyt alkuvuodesta 2020 olemmekin saaneet nähdä monet uudet peliautomaatit, jotka ovat ilmestyneet saataville ja pelattavaksi jo vuoden alkukuukausina, eikä loppuvuosikaan ole hiljentänyt etänä töitä tekevien koodareiden ja peligraafikoiden työlistoja.

Miljoonavoittoja jaettu jo useita

Vuosi 2020 on nähnyt entistä useammalla kasinolla myös uusia miljoonavoittopelejä, sillä mm. Microgaming on lisännyt pelejä omaan progressiivisten pelien kategoriaansa ja alkuvuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana isoja yli miljoonan euron voittoja jaettiinkin Eurooppaan keskimäärin yksi per kuukausi – kaikki uudet pelit sisältävät myös jotain uutta Microgamingin nykytavan mukaisesti.

Vaikka läheskään jokainen pelaaja ei edes lähde pelaamaan näitä miljoonavoittopelejä, mutta sellaiset ovat hyviä vaihtoehtoja, jos haluaa kokeilla omien unelmien täyttämistä – yhtä vaikeata se on loton tai vastaavan arvontapelin avulla – jokainen lottokierros ja nettikasinoiden pelikierros on 100 % sattumaa, eli kukaan ei koskaan tiedä, kenelle se voitto napsahtaa.

Uusia pelaajia – lisääntyvää pelaamista

Siinä missä tänä vuonna urheiluvedonlyönnillä on ollut välillä vaikeata, koska tapahtumat ovat peruuntuneet eikä stadioneille vieläkään ole päässyt kuin murto-osa siitä katsojamäärästä, mikä siellä normaalisti tapahtumissa on. Mutta siinä missä urheiluvedonlyönti on hieman vähentynyt, ovat eurooppalaiset löytäneet nettikasinoiden tarjonnan entistä paremmin. Jos olet ajatellut itse ensimmäistä kertaa kasinolla pelaamista niin casino tilin vahvistaminen ja pelaamisen aloittaminen ovat todella helppoja tehtäviä ja voit pelata missä ja koska tahansa – tarjolla on aina satoja eri pelejä vapaa-aikasi ajankuluksi ja iloksi.

Yksittäisten pelaajien pelimäärät eivät niinkään ole nousseet, mutta nettikasinoille on tullut paljon uusia pelaajia. Monet eurooppalaiset nettikasinot ovatkin parantaneet pelaajien oman pelaamisen hallintaan liittyviä työkaluja, ja jatkossa tämä tulee lisääntymään entisestään. Nettikasinoiden operaattorit haluavat, että pelaajat viihtyvät pelien seurassa ja pelaavat, mutta eivät häviä liikaa. Tulevat ajat tulevatkin varmasti näyttämään meille, kuinka kaikille kasinoille on tulossa tappio- ja pelirajat, joilla varmistetaan, ettei yksikään pelaaja häviä liikaa.

Vastuullinen pelaaminen

Nykyään ei ole enää vain valtioiden ja rahapelioperaattoreita seuraavien organisaatioiden asia puhua vastuullisesta pelaamista, vaan pallo on siirtynyt pitkälti jo itse rahapelialan toimijoille ja sovelluskehittäjille. Yksi rahapelialan suurimmista kehityshaasteista on nimenomaan vastuullisen pelaamisen ja pelaajan huomioonottamisen kehittäminen, jotta valtiot uskaltavat jatkossakin antaa pelilisenssejä operaattoreille, ja ala pystyy kehittymään edelleen. Todellisuutta on kuitenkin se, että kehittyvät nettiyhteydet tuovat uusia mahdollisuuksia tullessaan ja sitä mukaan, kun 5G verkot levittyvät Eurooppaan, tulee myös nettikasinoille paljon uusia mahdollisuuksia pelien, urheilun ja muun sisällönjakamisen suhteen.

5G verkot kuitenkin todellisuudessa nostavat käytettävissä olevien verkkojen nopeudet vähintään kymmenkertaisiksi nykytilaan verrattuna ja se tuo myös pelinkehittäjille uusia vaihtoehtoja – ei pelkästään livekasinopeleissä, vaan muutenkin.

Kivijalkakasinot ja livepelaaminen netissä

Jos vielä vuosi sitten useimmat kivijalkakasinot katsoivat kasinoiden livepelien tarjontaan jopa halveksuvasti, ei siihen nykyään ole enää mahdollisuuksia. Alan pioneerit kuten ruotsalaiset Evolution ja NetEnt ovat kovaa vauhtia etenemässä Pohjois-Amerikan valloituksensa kanssa ja amerikkalaiset sijoittajat ovat alkaneet tosissaan ostaa eurooppalaista osaamista, kuten nähtiin William Hillin tapauksessa. Siinäkin pohjana oli William Hillin markkinaosuudet nimenomaan Pohjois-Amerikassa ja loistava nettiosaaminen ja palveluiden laajuus.

Esimerkiksi livepelien valikoimat on jo selkeästi parempi kuin keskivertaisen kivijalkakasinon omat pelipöydät ja niiden tarjonta.

Siinä missä Pohjois-Amerikka on vielä nettipelaamisessa alkuvaiheessaan, ollaan Euroopassa jo selvästi pidemmällä, mitä tulee palveluiden kehittämiseen ja pelaajien odotuksiin vastaamiseen. Monta vuotta ehdittiinkin pelialalla mennä vanhoilla kaavoilla, mutta nykypelaajista monet vaativat paljon enemmän sekä peleiltä kuin myös pelien ympäröivältä palvelukokonaisuudelta.

Nopeammin ja laajemmin

Siinä missä nettikasinot ovat selkeästi laajentaneet pelipakettiaan, on markkinoille tullut myös paljon uusia kilpailijoita, ja olemassa olevat nettikasinot joutuvat koko ajan miettimään, mitä uutta voisi tarjota olemassa oleville pelaajille.

Monet pelaajat arvostavat nettikasinon toimivuutta yli kaiken muun. Myös rahaliikenteen nopeus sekä talletusten että kotiutusten suhteen on tärkeä asia, ja mikäli pelaaja tarvitsee apua, on nopea asiakaspalvelu aina plussaa. Varsinkin jos pelaaja sitten saa joltain toiselta nettikasinolta hyvän tarjouksen, miettii hän heti, sitä saamaansa palvelua siitä nykyisestä pelipaikastaan – jos jokin asia ei ole häntä miellyttänyt, uudelle pelisivustolle siirtyminen ei ole vaikeata.

Kommentaarid
(Külastatud 120 korda, 1 külastust täna)