Hyviä matkakohteita kesä-Suomessa

Suomi on totta kai loistava matkakohde ympäri vuoden, mutta kesäisin se on monin tavoin parhaimmillaan. Suomen suosituimmat kaupungit täyttyvätkin sekä kotimaisista että ulkomaisista matkailijoista. Monet haluavat puolestaan maaseudun rauhaan tai Lappiin nauttimaan kauniista luonnosta. Kohteita riittää sekä kaupunki- että luontolomien ystäville. Ja samalla matkalla pystyy yhdistämään helposti nämä kummatkin.

Matkustaminen Suomessa on helppoa, joko omalla tai vuokra-autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Majoituspaikkoja on joka lähtöön niin viiden tähden luksushotelleista mummonmökkeihin. Tässä jutussa esittelemme joitakin Suomen suosittuja ja mielenkiintoisia kesämatkakohteita.

Helsingissä on nähtävää ja koettavaa

Suurin osa matkailijoista suuntaa tiensä Helsinkiin, riittäähän pääkaupungissa nähtävää ja koettavaa moneen makuun. Se on loistava valinta niin perheille, pariskunnille kuin kaveriporukassa matkustaville. Eikä mikään tietenkään estä tekemästä visiittiä yksin, seikkaillen kaupungin eri kolkissa.

Kulttuurin ja historian ystävät pääsevät nauttimaan kaupungin lukuisista historiallisista nähtävyyksistä ja mielenkiintoisista museoista. Museoita on kaupungissa yli 80, vierailtuimpiin lukeutuvat esimerkiksi Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Suomen kansallismuseo. Ikisuosittuja kohteita ovat totta kai myös Linnanmäen huvipuisto, Korkeasaaren eläintarha sekä Suomenlinna.

Helsingissä pääsee ihailemaan myös monia kauniita luontokohteita, kuten Helsingin kaupungin talvipuutarhaa, Harakan luontokeskusta sekä Helsingin yliopiston kasvitieteellisiä puutarhoja Kaisaniemessä ja Kumpulassa. Shoppailumahdollisuuksia on yllin kyllin ja kaikkien kulinaristien kannattaa tutustua Helsingin loistaviin ravintoloihin. Illalla voikin sitten nauttia kaupungin vireästä yöelämästä.

Helsingissä tapahtuu ympäri vuoden, mutta kulttuuri- ja tapahtumatarjonta on parhaimmillaan juuri kesäisin. Kaupungissa järjestetään myös monia ilmaistapahtumia.

Rauhoitu Lapissa

Vaikka monet suuntaavatkin Lappiin juuri talvella sen talviurheilumahdollisuuksien houkuttelemana, on Lappi upea matkakohde myös kesällä. Siellä pääsee nauttimaan luonnonrauhasta sekä osallistumaan erilaisiin rentouttaviin aktiviteetteihin aina vaeltamisesta kalastukseen.

Lapissa pääset palautumaan hektisestä ja kiireisestä arjesta, ja se sopii hyvin matkakohteeksi myös lapsiperheille. Monet alueen hotelleista huomioivat hyvin perheen pienimmätkin.

Yhä useampi haluaa viettää lomansa Tampereella

Tampereesta on tullut yhä suositumpi matkailukohde erityisesti ulkomaalaisten matkailijoiden keskuudessa. Se ei ole todellakaan mikään ihme, sillä Tampere on vireä kaupunki, ja kaupungin kehittämiseen panostetaan jatkuvasti. Museoiden, ravintoloiden sekä kulttuuri- ja urheilukohteiden osalta se ei nykyään juurikaan kalpene Helsingille. Kaupungissa on runsaasti myös kokoperheelle sopivia kohteita.

Suosituimpiin kohteisiin kuuluvat muun muassa Särkänniemen huvipuisto, Pyynikki upeine harjumaisemineen sekä Tamperetalon Muumimuseo. Tamperetalo sijaitsee aivan rautatieaseman kupeessa, ja keskeisimmät nähtävyydet ovat ylipäätään keskittyneet kaupungin keskustaan, vain kävelymatkan päähän toisistaan. Tampere on tunnettu museokaupunki: Muumimuseon lisäksi tutustumisen arvoisia kohteita ovat esimerkiksi Sara Hildenin taidemuseo, Työväenmuseo Werstas, Vapriikki, Lenin-museo ja Vakoilumuseo.

Pyynikin ainutlaatuisten harjumaisemien lisäksi upeaa luontoa voi käydä ihastelemassa vaikkapa Hatanpään ruusutarhassa ja arboretumissa. Lähiseuduilta löytyy luonnonrauhaa ja monia maalaismaisempia kohteita. Tampereen keskustaan on kohonnut viimevuosina useampiakin uusia hotelleja, joten majapaikan löytäminen ei tuota ongelmia.

Tutustu Ahvenanmaahan ja saaristokyliin

Manner-Suomesta monin tavoin poikkeava matkakohde on ainutlaatuinen, ruotsinkielinen Ahvenanmaa. Siellä pääsee tutustumaan pääkaupunki Maarianhaminan lisäksi idyllisiin saaristokyliin ja viehättävään saarielämään sekä nauttimaan alueen mieleenpainuvista luontomaisemista.

Meri on Ahvenanmaalla läsnä kaikkialla. Historian ja kulttuurin ystävien kannattaa vierailla esimerkiksi museolaiva Pommernissa, merenkulun museossa sekä Kastelholman linnassa.

Historiallinen Turku

Kaupunkilomien ystäville voi suositella myös lomaa Turussa. Kaupunki tihkuu historiaa, onhan se Suomen ensimmäinen pääkaupunki. Aurajokilaakso on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista ja Ruissalon saari on kulttuurihistoriallisesti ainutkertainen alue.

Keskustasta löytyy upeaa arkkitehtuuria, monia viehättäviä puistoja sekä esimerkiksi kauppakeskus Hansa. Turussa voit majoittua vaikkapa legendaarisessa Hamburger Börs -hotellissa. Eikä pidä unohtaa myöskään Turun linnaa sekä Luostarinmäen käsityöläismuseota.

Koe jännitystä kasinolla

Monet haluavat hieman lisähupia ja -jännitystä lomaansa vierailemalla kasinolla. Myös se onnistuu Suomessa, jossa on kaksi kivijalkakasinoa: Casino Helsinki sekä PAF:n kasino Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa. Casino Helsinki sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa, Mikonkadulla, ja se toimii Veikkauksen alla. Muista kuitenkin olla hullaantumatta liikaa pelien lumossa, äläkä pelaa liian isoa osuutta matkakassastasi!

Suomen vielä suppea kasinovalikoima tulee täydentymään, kun Tampereelle avataan uusi kasino kansiareenan yhteyteen. Kansiareenasta tulee aivan uudenlainen keskus urheilulle, viihteelle, kulttuurille ja elinkeinoelämälle. Siellä tullaan myös järjestämään jääkiekon MM-kisat vuonna 2022 yhdessä Helsingin kanssa.

Jos et halua matkustaa kivijalkakasinolle, voit toki harrastaa pelaamista nettikasinoillakin, joihin lukeutuu esimerkiksi NetBet. Istuudu vaikka laiturin nokkaan, kesäterassille tai puistoon puun varjoon, ja rentoudu.

Kommentaarid
(Külastatud 418 korda, 1 külastust täna)