KUUM: Soome saabus koroonapaanika, teatud tooted on poodidest otsas

Soome on saabunud koroonapaanika ja Helsingi Prisma poodidest on mõned tooted nagu konservid, vesi ja tualettpaber ära ostetud.

Itäkeskuse Prisma mõned letid olid kolmapäeval tühjad. Näiteks olid otsas konservid, kanamunad ja tualettpaber, vahendab Iltalehti.

Inimesed ostsid poest suurtes kogustes toidukaupa ja vett. Lisaks kahmati poest käte desinfitseerimisvahendeid. Poes olnud inimesed tunnistasid, et ostsid tavapärasest rohkem.

Prisman hyllyjä tyhjillään Helsingissä – taustalla muukin syy kuin korona

Itäkeskuksen Prismasta kerrotaan, että tiettyjen tuotteiden kohdalla on ollut toimitusvaikeuksia. Itäkeskuksen Prisman hyllyistä osa ammotti keskiviikkona tyhjyyttään. Esimerkiksi osa säilykehyllyistä oli tyhjillään, myös osa kananmunista ja vessapapereista oli loppu. Tämän pisti merkille kaupassa keskiviikkoiltana asioinut 25-vuotias helsinkiläisnainen. – Siellä ei ollut enää paljon ihmisiä siihen aikaan, mutta kun ihmiset lähtivät, heillä oli kärryt täynnä isoja ruokakasseja ja vettä myös, nainen kertoo.

Kommentaarid
(Külastatud 6,724 korda, 1 külastust täna)