Kuuluisimmat eSports-urheilijat Suomessa

eSports (myös e-urheilu ja elektroninen urheilu) on noussut Suomessa vauhdilla. Nousua ovat vauhdittaneet suomalaisten teknologiainto ja pelaamisen suosio maassamme, mutta vaikka moni suomalainen harrastaa pelaamista, ovat maailmanluokan pelaajat edelleen melko harvassa. Vain muutamat suomalaiset pelaajat ja joukkueet ovat yltäneet kansainvälisten turnausten huipulle.

Paragon

Paragon tai DREAM Paragon oli suomalainen World of Warcarft -kilta. Kilta lopetti toimintansa vuonna 2016, mutta sitä ennen se nimettiin pelissä maailman parhaaksi PvE-killaksi vuonna 2010, ja sai sponsoreikseen kuuluisia elektroniikkayrityksiä. Paragonin verkkosivut olivat Oindex-palveln mukaan jopa Suomen 26. suosituimmat. Killassa oli 34 jäsentä.

ENCE

ENCE on suomalainen Counter-Strike-joukkue. Joukkueessa on viisi jäsentä. ENCE on mm. voittanut kaksi Suomen mestaruutta ja pärjännyt hyvin maailmankilpailuissa. CS:ssä pärjääminen vaatii vahvaa yhteishenkeä ja organisointikykyä, mitä joukkueelta löytyy; ENCE on noussut maailmanlistoilla jo parhaimmillaan 13. sijalle. IS kertoo www.is.fi/digitoday/esports/art-2000005782509.html – että joukkueen tavoitteena on päästä kymmenen parhaan joukkoon.

Aleksi ”allu” Jalli

Jallin erikoisuus on Counter-Strike, ja useissa joukkueissa pelannut mies on hiljattain palannut ENCEn riveihin kapteeniksi. Jalli nousi parrasvaloihin vuonna 2014, koska hän oli yksi maailman parhaista AWP-tarkkuuskivääriä käyttävistä pelaajista. Hän on sijoittunut parhaimmillaan maailman 19. parhaimmaksi CS-pelaajaksi ja on tätä nykyä yksi Suomen parhaiten tienaavista ammattipelaajista.

Jesse ”Jerax” Vainikka

Vainikka on (MTV:n mukaan: www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jesse-vainikka-on-nuori-mies-joka-on-netonnut-pelaamisella-reilut-2-8-miljoonaa-euroa-nain-videopeleista-kasvoi-miljardibisnes-jossa-tienataan-enemman-kuin-yritysjohdossa/7082614) tällä hetkellä Suomen parhaiten tienaava ammattipelaaja. Hänen lajinsa on Dota 2, jonka pelaamisen hän aloitti armeijan jälkeen ja jossa hän on kilpailut jo useita vuosia. Dota 2 kuuluu tämän hetken suosituimpiin kilpapeleihin; siinä on kyettävä nopeisiin valintoihin ja päätöksiin, mikä ei kaikilta luonnistu. Suurin saavutus Vainikan uralla lienee OG-joukkueen kanssa saavutettu The International 2018 -turnauksen voitto, jonka pääpalkinto oli jopa 10 miljoonaa euroa.

Vainikan kaltaiset pelaajat tekevät työtä yritykselle tai yhdistykselle, joka maksaa heille pelaamisesta kuukausipalkkaa, minkä lisäksi rahaa saa myös voitetuista palkinnoista ja sponsoreilta. Alalla ongelmia aiheuttavat kuitenkin sopimukset, joilla yritetään hyväksikäyttää nuoria pelaajia. Toistaiseksi suomalaisetkin pelaajat ovat pitkälti ulkomaalaisten organisaatioiden listoilla, ja kaikki tärkeät turnaukset pelataan muualla.

Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen

Urpalainen on jo tunnettu nimi eSportsin saralla: www.is.fi/digitoday/esports/art-2000001135565.html. Dota 2:lla menestyksensä ansainnut suomalainen on päässyt miljoonapalkkioille pelaa Team Liquid -joukkueessa. Liquid saavutti MM-kultaa vuonna 2017. Urpalainen viihtyy Suomessa, ja ostikin vasta palkkiorahoillaan asunnon Helsingistä.

Muita tunnettuja nimiä alalla ovat esimerkiksi League of Legendsiä pelaava Lauri ”Cyanide” Happonen, Counter-Strike 1.6:ta pelaava Tomi ”lurppis” Kovanen, StarCraft II -pelaajat Vesa ”Welmu” Hovinen” ja Samuli ”elfi” Sihvonen, sekä Janne ”Savjz” Mikkonen, joka pelaa Hearthstonea. e-urheilun jättimaaksi on vielä matkaa, mutta alan organisaatioita perustamalla ja pelaajiin satsaamalla Suomessakin voidaan pärjätä.

Näin pääset mukaan eSports-huumaan

e-urheilua seuraa kuukausittain jopa 165 miljoonaa ihmistä, joten turnaukset sekä kilpailut ovat tärkeitä tapahtumia. Ennustetaan jopa, että elektronisen urheilun suosio yltää pian Formuloiden tasolle. Sponsorisopimukset pelaajien ja joukkueiden välillä ovat merkittäviä. Jo nyt e-urheilun nousu näkyy esimerkiksi vedonlyöntitoimistoissa; pelitapahtumiin ja kilpailuihin ovat tarttuneet monet kotimaiset ja ulkomaiset toimijat, kuten Mr Green, jonka sivuilta näkee nopeasti ajankohtaisen eSports-tarjonnan: https://www.mrgreen.com/fi/esport. Jotta pärjäisi eSports-vedonlyönnissä, kannattaa perehtyä peliin, pelaajiin ja joukkueisiin huolella.

Vaikka pelaaminen on saanut osansa kyynikkojen kommenteista, vaatii se pelaajilta vähintään yhtä paljon kuin esimerkiksi autourheilu. Hyvät hermot, mahdolliset yhteistyötaidot, ajoitus ja tekniikka ovat tärkeitä tekijöitä kilpailuhetkellä. Ammattipelaaminen vaatii aikaa, omistautumista ja henkistä vahvuutta – ja sujuvan yhteispelin seuraaminen on kiinnostavaa ja jännittävää.

Kommentaarid
(Külastatud 939 korda, 1 külastust täna)